Alppimuoti valtaa katuja

torstai 12.12.2013 klo 10:04

Olen viime aikoina alkanut käyttämään käveltävän työmatkani oikeasti hyödyllisesti, sillä olen siirtynyt podcastien ihmeelliseen maailmaan ja saanut todeta, että jo näin lyhyellä kartoituksella olen päässyt kiinni erityisen mielenkiintoisiin ja antoisiin tuotoksiin. Viime aikojen isoimmaksi lemppariksi on noussut Monoclen The Entrepreuners, joka on tehty todella laadukkaasti ja nostaa viikottain esiin mielenkiintoisia yrityksiä ja bisnespuolta. Parisen jaksoa taaksepäin yhtenä aiheista oli niin ns. alppimuoti ja sen siirtyminen entistä vahvemmin suuren yleisön ylle. Olen saanut huomata saman ilmiön osaltaan itsessäni, sillä Patagonia on jäänyt kummittelemaan Pinterestistä aikoinani bongaaman kuvan vuoksi.

#Muuten: hieman ohi aiheen: Patagonia on hyvin mielenkiintoinen brändi siitä, että Black Fridayn aikana, yhtenä kuumimpina myyntipäivinä mitä maailmasta löytyy, he laittoivat mainoksen, jossa kehoittivat jättää ostamatta heidän takkiaan (katso mainos). Se miten käänteispsykologia tämän mainoksen osalta toimii on sitten toki taas toinen juttu.

Patagonia Takki

Itseni lisäksi onkin ollut hyvin silmiinpistävää kuinka vahvasti aiemmin ulkoiluun, hiihtoon tai lasketteluun ja lämpimänä pysymiseen tarkoitetut vaatteet ovat saaneet oikeasti jalansijaa kaupunkikuvassa. Jos ajatellaan Canada Goosen takkia ulkonäöltään, ei sitä voida kovin helposti laskea kategoriassaan suoraan katumuotiin, mutta siinäpä se juju taitaakin juuri olla. Helsingin katukuvassa CG:n Arctic Program -logoa näkee toistuvasti ja mikä tietyllä tavalla on silmiinpistävintä on se, että takki saattaa yhtä hyvin olla teini-ikäisen päällä kuin yli 30-vuotiaankin. Ilmiössä on mielestäni hieman samaa kuin Niken Air Maxeissa, joissa ns. “juoksukengistä” muodostui monelle katumuotia seuraavalla henkilölle täysin vakavasti otettavat käyttökengät. Niitäkin tarinoita on kuultu, ettei baarin ovimies päästä sisään lenkkareissa.

Mitä vanhemmaksi itse olen tullut sitä enenevissä määrin on oppinut arvostamaan vaatteissani käytännöllisyyttä, mukavuutta, lämpöä ja pitkäikäisyyttä. Monet näistä alppimuotimerkeistä, kuten Peak Perfomance, North Face, Patagonia, Moncler tai Penfield vielä edustavat kaikkea edellämainittua. Eikä lie ihan poissuljettua, että tähän asennemuutokseen on saattanut vaikuttaa viime aikoina lähelle tullut meri sekä tuuliset ja sateiset säätilat. Uskallan kuitenkin nähdä itseni käyttämässä joitain näistä vaatemerkeistä ja silti kokevani itseni tyylikkääksi, ainakin ilman ihan mahdottoman suurta Espoo/perheenisä/Volvo-kuski-leimaa.

Kirjoittaja: Eetu
Helsinkiläismies, joka horisee joskus sakeammin ja joskus kevyemmin. Lifestyleblogin aiheet pyörivät matkustelun, eletyn elämän ja erittäin siistien juttujen ympärillä.

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | PINTEREST

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *