Kategoria: Sakea
Larppaatko lifestyleblogeja?
Aloin miettimään vielä tarkemmin aiemmin kirjoittamastani lifestyleblogien kiiltokuvista ja sitä miksi sen ympärillä oleva maailma jotenkin resonoi itsessä.
Moi kaikki. Mä oon multitaskaaja.
Tässäpä sitä ollaan taas. Kuinka monta kertaa olet erinäisistä paikoista eri bloggaajien toimesta lukenut ne sanat, joissa sanotaan että ”viime aikoina on ollut vähän radiohiljaisuutta, mutta nyt se muuttuu” – sitä minäkin tässä nyt koitan raapustaa kasaan.
Oma radiohiljaisuuteni on kestänyt jotakuinkin vuodesta 2016 lähtien jonka jälkeen en vuositasolla ole saanut yli kymmentä postausta kasaan. Tähän on monta syytä, mutta yksi lienee multitaskaamisen synnyttämä tehottomuus ja ettei energiat vain ole riittäneet paneutumaan tähän. Käyn seuraavaksi syyt läpi, jotta saan omatuntoni puhtaaksi.
Multitaskaajalla pitää olla aina monta projektia käynnissä
Kuten otsikkokin kertoo, olen multitaskaaja. Tunnustetusti loistava toimeksipanija, mutta huono tekemään rutiinilla toistoja.
En edes tiedä voiko tästä taudista parantua, mutta 2013 vuodesta asti toimin palkkatyöni ohessa sivutoimisesti verkkokauppayrittäjänä. Toiminimeni on kulkenut mukana 2009 vuodesta asti ja aktivoin sen käyttöön 2014 vuoden alkupuolella. 2014 vuoden lopussa päädyin kokeilemaan elämäni ensimmäisen kerran täysipäiväistä yrittäjyyttä tässä vaiheessa kolmen eri firman kanssa.
Tämän kaiken ohella olen kovasti yrittänyt ylläpitää myös ammatillista osaamistani ja kirjoittaa niistä asioista myös toiseen blogiini. Olen tehnyt satunnaisia duuniprojekteja rahan perässä. Kokeillut tubettamista. Perustanut Tuplariimi -räppipodcastin. Kun jätin täysipäiväisen yrittäjyyden 2016 kesällä, jätin edelleen yhden legacy-asiakkaan toiminimen puolelle jota edelleen autan digimarkkinoinnissa – heille kun haluan vilpittömästi hyvää ja rehellistä kasvua bisnekseen verkosta. Sitten tulikin taas arkipäivän kiireet jotka ovat vieneet tähän päivään saakka.
Väitän kuitenkin, että nyt tilanne on muuttunut. Tehtiin liiketoimintakaupat sivutoimisesta yrityksestä, joka kyllä rehellisesti vei joskus paljonkin aikaa viikosta – ihan vaan siihen juoksevaan bisneksen pyörittämiseen. Tuntuu vähän tyhjältä, mutta vapauttavalta koska se toivottavasti myös tarkoittaa sitä että tulevaisuudessa tulisi panostettua niihin asioihin joista ei tule rahaa, mutta tulee iloa. Kuten tästä blogista.
Miksi suomesta puuttuu miesten kirjoittamat lifestyleblogit?
Osasyy miksi tämä blogi aikoinaan edes syntyi oli mielestäni (varo, karkea yleistys) se, että suomesta puuttui täysin miesten kirjoittamat lifestyleblogit. En nyt itsekään voi väittää meneväni siihen tiettyyn mielikuvaan lifestyleblogeista, mutta lifestyle -termi on kattotasoltaan laaja.
Kun puhutaan siitä mitä lifestyle tarkoittaa, viitataan sillä kuitenkin elämäntapaan ja -tyyliin. On hieman absurdia, että se liitetään usein luksuselämään ja kiiltokuvapintoihin joissa stilisoidaan asiat kliinisen puhtaan kauniiksi, niin että kaikki sielu on kadonnut kuvista ja tekstistä. Tätä se tosissaan voi joillekin merkata, itselleni se merkkaa sitä samaa tematiikkaa jota se on alustapitäen ollut: elettyä elämää ja niitä juttuja joista innostun niin, että tahdon jakaa sen muillekin.
Edelleenkin mielestäni tilanne miesten lifestyleblogien suhteen on heikko ja sieltä erottuu pitkälti vain muutamat avainpelurit jotka, kiitoksena heille, listaan alle:
- Mustarttu
- Kalenterikarju
- Ohituskaistalla (Mika Niemi)
- Keikari
- Stylefellow
- Also Sprach Jussi (Jussi Mäntysaari)
- E20 (Esko Kyrö)
- Tämän kylän homopoika
Lukumäärä kertonee edelleen karua kieltä nykytilasta. Otan toki mielelläni vastaan vinkkejä itselleni luentaan ja tähän listaan lisättäväksi!
En edelleenkään uskalla osaltani luvata mitään, joka on järkevintä. Koitan ja yritän kuitenkin vilpittömästi kirjoittaa ja blogata enemmän, koska se tuntuu itsestäni myöskin hyvältä.