Missä olet arki?

Tämä on ehkäpä elämäni ensimmäinen syksy, kun tuntuu etten ole päässyt kiinni arkirutiineihin vieläkään. Aloitin kuitenkin työt heinäkuun viimeisellä viikolla, joten sopisi olettaa, että näin syyskuun puolessa välissä sitä olisi jo rutinoitunut arkiseen tekemiseen ihan kunnolla. Vaan ei. Onneksi tälläiset ongelmat ovat niitä posiitivisia ongelmia.

Tavallaan pidän todella paljon arjesta. Arki on vähän kuin kaksiteräinen miekka. Sitä voi joko rakastaa tai vihata, vaikka tiedämme että rakastaminen on järkevämpää.

Nautin toki vapasta ja lomista, joskin yhtälailla vastapainoksi kaipaan arkipäiväiseen kalenteriini täyttöä. Uusien ihmisten tapaamista, arkista pusertamista, välillä päänsärkyä kiireestä ja stressistä, jonka jälkeen usein onkin rentouttava tunne istahtaa perjantaina after work -oluelle.

En ymmärrä miksi arjesta puhuttaessa sitä käsitellään usein negatiivisuuden kautta. Eihän rutiinitkaan ole lainkaan huono asia vaan enemmänkin vahvistus, että olemme oppineet noudattamaan jotain prosessia. Se onko prosessi hyvä vai huono, onkin enemmälti itsemme päätettävissä. Näen kuitenkin jokaisessa prosessissa aina kehitettävää ja ehkä tämä onkin nykypäivämme ikiliikkuja: miten tehdä omasta arjesta parempi?

Kärsimättömän luonteeni takia olen huomannut taistelevani aina aikaa vastaan. Se on oman elämäni pahis, jonka pitäisi vain kulua nopeammin. Asioiden jouduttaminen kun harvoin on mahdollista ja kärsivällisyyteen pitäisikin oppia. Ehkä kokonaisvaltainen ymmärrys ja kärsivällisyys tulee iän myötä, ehkä.

Siksi on lohdullista tietää arjessa elämisen olevan aina askelmerkkejä eteenpäin, hitaasti mutta varmasti.