Kuka olen olevinani?
Tehdään lyhyestä tarinasta pitkä ja kerrotaan, että mitä, kuka ja miksi tämä kyseinen blogi on olemassa. Olen siis Eetu, 23-vuotias, jo hetken helsinkiläistyneenä ollut nuori mies. Tämän blogin tarkoituksena on kertoa elämästäni, kuvastaa asioita jotka kiinnostaa sekä tarjota itselle väylä välittää itselle tärkeitä juttuja myös muille ihmisille. Vähän silleen niin kuin henkilökohtaisena mediana. Olen intohimoinen digitaalisuuden puolestapuhuja, rakastan sosiaalista mediaa sekä yksinkertaisesti kauniita asioita – oli kohteena sitten muoti, tekniikka, elektroniikka tai ihan vaan ne visuaaliset asiat.
Syy blogin aloittamiselle on myös osaltaan se, että olen seurannut suomalaista ”blogikulttuuria” useamman vuoden ajan ja siinä välissä myös satunnaisesti itsekin bloggaillut. Nyt kuitenkin koin ajan olevan kypsä sille, että kiteytän omaa elämääni teksti- ja kuvamuotoon. Osasyynä on toki myös se, että olen saanut tuulettaa henkilökohtaisen elämäni puolella suhteellisen railakkaasti niin työpaikkani kuin kodinkin suhteen, kun kummatkin edellä mainituista asioista ovat onnistuneesti vaihtuneet.
Asumme siis tällä hetkellä Helsingin Jätkäsaaressa rakkaan avopuolisoni ja kahden ranskanbulldogin kanssa. Muutos on sen suhteen vielä tuore, että asumista Jätkäsaaressa on keretty katselemaan vasta viikon verran, joten tarinoita muuttoon liittyen tulee varmasti vielä lisää lähiaikoina.
Kuka olen olevinaan?
Kuten yllä kirjoitinkin, pidän visuaalisista asioista, oli ne sitten vaatteita, taidetta, tatuointeja, autoja, pyöriä, mitä ikinä – kauniissa asioissa kiteytyy mielestäni se ajatusmalli, että niistä pienistä yksityiskohdista hioutuu täydellisyyttä. Senpä vuoksi yksi lempipalveluistani onkin Pinterest, joka mahdollistaa visuaalisten asioiden kiteyttämisen (sekä ajan kuluttamisen).
Uskon, että tämän ensimmäisen kirjoituksen osalta on hyvin vaikea kiteyttää sitä kaikkea mitä yhteen ihmiseen mahtuukaan, joten tämä kirjoitus palvelee lähtökohtaisesti niitä ihmisiä jotka eksyivät tämän blogin pariin vasta ensimmäistä kertaa.
Olen todella intohimoinen sosiaalisten medioiden käyttäjä, joten on lie luonnollista, että olen myös työni puolella myös alalla. Tämä blogi kuitenkin painottuu henkilökohtaiseen elämääni ja ns. työminääni (joka loppujen lopuksi on se sama kuin täälläkin) voi seurata paremmin henkilökohtaisen kotisivuni puolella, jossa satunnaisesti bloggaan itseäni ammatilliseen sävyyn herättelevistä aiheista. Parhaiten omaan maailmaani pääsee kuitenkin kiinni, joko tässä blogissa, blogin Facebook-sivulla tai Pinterestissä.
Tulen pysymään äänessä, toivon sinun pysyvän kuulolla.
Ei… ensinnäkin, ole kiltti ja vältä kirotusvihreitä ”Olen olevinani!” 🙂 *kukkahattusetätäti*
Toisekseen, inhoan FB:tä ja tuota kommentointia! Miksi – oi miksi – se on joka paikassa????
Kiitos kommentista, laitetaan mietteet korvan taakse! 🙂 /eetu