Tänään nostin hattua: NIGO nimitetty Uniqlon luovaksi johtajaksi

torstai 31.10.2013 klo 19:46

Nostan hattua päivän myöhässä uutiseen nähden, mutta nostan silti. Allekirjoittaneen nuoruusvuosina todella kovassa nosteessa olleen Bathing Apen (aka BAPE) perustaja NIGO on nimitetty Uniqlon U.T:n luovaksi johtajaksi. NIGO:n kättenjälkiä päästään ihailemaan kevät/kesä 2014 -malliston kanssa, ikävä kyllä vain verkon puolella. Plus sen vuoksi, että Uniqlo ei edelleenkään ole rantautunut meidän skandinaavien iloksi pohjoiseen eurooppaan, joka on kieltämättä surullista sillä vaateketjun tarjooma on huomattavasti H&M:ää parempaa sekä enemmän allekirjoittaneen makuun.

Odotan mielenkiinnolla NIGO & Uniqlo -yhteistyön tuloksia, sillä uskaltaisin olettaa, että väreillä tullaan leikittelemään.

Kirjoittanut: Eetu
Aihe: Muoti
Avainsanat: , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *