Post Malonella on pallo hallussa
Kun katsotaan vuotta 2015 ei kansainvälisesti räpissä ole tullut kovinkaan montaa tulokasta joiden suosio olisi ollut räjähdysmäistä.
Keskustelu siitä onko Fetty Wap laskettavissa räpiksi on asia erikseen, mutta artistin suosio on ollut niin suurta, että sitä ei voi olla huomioimatta. Billboardin historiassa Fetty Wap on ollut ensimmäinen artisti, jolla on neljä biisiä Top 10 Hot Rap Songs -listalla. Merkittävä saavutus siis.
Tietyllä tavalla samassa lokerossa pelaa Post Malone, Dallasista kotoisin oleva 19-vuotias lahjakkuus. White Iverson -kappale ilmestyi jo helmikuussa ja nousi käytännössä yhden yön kautta tietoisuuteen. Heinäkuussa biisi sai lisäkseen vielä virallisen videon.
Artistia suoraan lainaten ”I’m not a rapper, I’m like white R. Kelly”, joka saattaa myös pitää sisällään hienoisen palan totuutta. Breidiensä myötä myös kommentteja köyhän miehen Riff Raff -kopioinnista on varmasti todistettu.
Muutaman kotiläksyiksi kulutetun haastatteluiden pohjalta Post Malonesta paistaa mielestäni hyvin vahva tekemisen meininki ja ennen kaikkea kunnioitettava vaikutelma jalat maassa olevasta tyypistä.
Artistin levy-yhtiöksi valikoitu Universal Music Groupin alle kuuluva Republic Records. Debyyttialbumi on tulossa ja ainakin allekirjoittaneelle isoissa odotuksissa. Levylle on toki ladattu suhteettoman suuriakin odotusarvoja, mutta tähän asti tipahtaneet kappaleet ovat vakuuttaneet ja uskallan väittää että tulevaisuudessa tulemme kuulemaan Post Malonesta vielä paljon lisää.