Sushin perusoppimäärä

sunnuntai 30.11.2014 klo 04:50

Meni melko kauan ennenkuin elämässäni astuin ensimmäisen kerran sushiravintolaan, joka sekin itseasiassa tapahtui Ruotsissa joskus vuoden 2010 alussa. Sen jälkeen olen käynyt lähinnä satunnaisesti nauttimassa sushia siellä täällä. Trendin osaltahan on selkeästi ollut nähtävissä sushin nousu, sillä sushiravintoloiden laajentuminen ympäri pääkaupunkiseutua antoi jo omaa osviittaansa aiheesta. Knoppina jokunen aika takaperin törmäsin uutiseen, että Royal Ravintolat ostivat Hanko Sushin omistukseensa. Kertonee myös onnistuneesta liiketoiminnasta.

Sushin suosion kasvu (Google Trends)

Sushin suosio

Olen onnistunut elämässäni kattavasti välttämään syömäpuikkojen käyttämistä, joten tähän asti sushin syöminen on ollut jokseenkin haastavaa. Työkuvioiden muuttumisen jälkeen tilanne on kuitenkin parantunut merkittävästi lounaspaikkojen lukumäärän kasvamisen myötä. Olenkin löytänyt loistavan mahdollisuuden altistaa itseni lounaalla syömään sushia ja ottamaan samalla tehokkaan syömäpuikkotreenin.

Sushihan on suhteellisen yksinkertainen ruoka jonka konsepti pohjautuu japanilaisen hillittyyn charmiin. Tähän asti syömäpuikkotaitoni eivät ole aivan olleet sitä hillittyä charmia, mutta ruoka on silti maistunut. En siis kuitenkaan laittanut lainkaan pahitteeksi, kun törmäsin allaolevalla videolla sushin (ja sen syömisen) lyhyeen oppimäärään, jossa tuli muutamia ymmärrystä avaavia pointtejakin.

Kuinka syödä sushia

Kirjoittaja: Eetu
Helsinkiläismies, joka horisee joskus sakeammin ja joskus kevyemmin. Lifestyleblogin aiheet pyörivät matkustelun, eletyn elämän ja erittäin siistien juttujen ympärillä.

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | PINTEREST

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *