Valintojen vaikeuksia: kuulokkeet

tiistai 03.12.2013 klo 22:14

Ah, tekniikka. Tuo ikuinen murheenkryyni, mutta samalla niin kovin rakas. Aiemman urataustani pohjalta, kun työskentelin vielä Kauba.cossa (tuttavallisemmin Verkkokauppa.com) tuli tietynlaista tech-friikkiyttäkin harrastettua ja ostettua paljon sellaista mitä sieltä lähdön jälkeen ei ole pahemmin kaivannut. Sen siitä saa kun katselee päivät pitkät elektroniikkaa ympärillään.

Tarvekartoitin itselleni kuitenkin työpaikan vaihdon myötä uudet kuulokkeet. Enemmän matkustamista julkisissa tai kävellen sekä työympäristön avokonttori on kyllä todistanut sen, että kuulokkeet tulee oikeasti tarpeeseen. Tänään viimeksi mietin, että olisipa kunnon kuulokkeet nappien sijaan, sillä kaikki vaan kuulostaa kunnon äänentoistolaitteista tai hyvistä kuulokkeista paljon paremmalta. Aiemmin käytin pitkäänkin Kossin Porta Pro -kuulokkeita, jotka onkin ihan hyvä valinta, mutta eivät nyt tähän nälkään enää riitä vaihtoehdoksi.

Koss Porta Pro
Kuva: Koss Porta Pro

Tästä hyvin luontevana jatkona menin päättämään kuulokkeiden hintalapuksi sen n. sata euroa ja painotin ulkonäkötekijöitä (ehkä vähän suosituksillakin) Marshall Major -kuulokkeisiin.

marshall_major_white
Kuva: Marshall Headphones

Josta sitten pienen pohdinnan ja harkinnan jälkeen yhdeksi vaihtoehdoksi on kiilannut mukaan Sennheiser Momentumit, jotka laittaa 300 euron hintalapullaan vähän yskimään, mutta samalla houkuttaa paljon laatunsa vuoksi. Toinen vaihtoehto olisi ottaa halvemmat ja pienillä teknisillä eroilla olevat Sennheiser Momentum On Ear -kuulokkeet, mutta, mutta, mutta. Taas kerran harkinnan paikka.

Sennheiser Momentum
Kuva: Sennheiser Momentum

Se mihin kuulokkeisiin sitä maaliviivalla sitten tuleekaan päädyttyä on vielä auki ja erityisemmin ehkäpä se, että milloin se maaliviiva ohitetaan. Joulun jälkeen näitä vasta aletaan kunnolla katsomaan ja pitäähän sitä nyt kunnolla pohdinta-aikaa jättää ettei vain päädy vahingossa huonoon vaihtoehtoon?

Kirjoittaja: Eetu
Helsinkiläismies, joka horisee joskus sakeammin ja joskus kevyemmin. Lifestyleblogin aiheet pyörivät matkustelun, eletyn elämän ja erittäin siistien juttujen ympärillä.

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | PINTEREST

2 kommenttia.

  1. Timo Soasepp sanoo:

    Suosittelisin myös vilkaisemaan B&W P3 & P5. P7 antaakin jo hieman kovemman hintalapun, mutta timanttiset P5 ovat usein tarjouksessa joulun jälkeen. P3 löytyy myös valkoisina.

    • Eduardo sanoo:

      Kiitos Timo kommentista, lisätään nämäkin listaan :). B&W yleensä on taannut laadukkaan lopputoteutuksen kaiutinpuolella niin mikseipä myöskin kuulokkeissa. P5 olisi ainakin hintalapun osalta Momentumin kanssa samoissa. Valintoja… valintoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *