Uudet kuulokkeet: Denon Perl Pro

keskiviikko 01.11.2023 klo 09:04

Vaikka kannatankin Applen tuoteperhettä, jostain syystä Applen AirPods-kuulokkeet eivät ole jotenkin vetäneet puoleensa. On ollut halu ostaa vain periaatteesta toista merkkiä ja toista ratkaisua.

Yleisesti langattomien nappien kanssa on ollut kysymys istuvuudesta ja ajatuksellisesta laadusta.

Audiokaupalta hankitut aiemmat Master & Dynamic MW07 Plus-kuulokkeet, palvelivat 3,5 vuotta uusilla tipeillä, mikä on ollut mielestäni hyvä saavutus. Akkukesto vain loppui niin, että loppuvaiheessa ei jaksanut enää kuin vartin soittoa ja rupesivat herjaamaan akun lataamisesta. Muuten en olisi vaihtamaan lähtenytkään.

Toisena verrokkina on olleet Vi Trainerin juoksukuulokkeet, joiden teknologia on ollut Harman Kardonilta. Vanhaa tekkiä jostain yli viiden vuoden takaa. Palvelleet hikoillessa ja kohtalaisen hyvin myös pakkasjuoksuissa. Ei huippuunsa viritettyä audiota, mutta juoksemisen seurana toimineet vallan hyvin.

Edeltävien tilalle saapui Denon Perl Pro

Koska edeltävät kuulokkeet alkoivat vetämään akkunsa puolesta viimeisiä oli aika hankkia uudet. Arjessa kuitenkin käyttöastetta kuulokkeilla on ollut melkoisesti niin palavereissa, puheluissa, musiikissa ja liikunnassa. Myös uusi Apple Watch mobiilikaistalla mahdollisti sen, että puhelut sujuu liikkeellä myös ilman luuria, joka henkisesti ainakin tuntuu vapauttavalta.

Perinteiseen tyyliin, kun en tiennyt mitkä olisi kuulokkeiden kuninkaat, pääsee helpommalla kun kyselee Audiokaupasta tutuilta kavereilta mitkä kuulokkeet on oman kategoriansa kultaiset kaiutinkaapelit. Keneltä on tullut pelien pelit, joilla soi räbändeeros ja iskelmän terävimmät tahdit?

Tällä kertaa vastauksena oli Denon PerL Pro, jota muutaman viikon odotusaikana kerkesin jo useamman hetken haaveilemaan perään.

Ensimmäisen kerran napit korviin ja mobiiliapplikaatio auki oli helppo todeta näiden olevan valovuosia edellä edellisiin kuulokkeisiin.

Pääasialliset ja huomionarvoiset syyt ja seikat miksi ostin:

  • Vastamelu
  • Akkukesto
  • Äänenlaatu

Vastamelu napeissa – toimiiko?

Napit oli helppo saada istumaan siivekkeiden turvin korvaan, jonka seurauksena ympäröivän maailman äänet himmenee.

Vastamelu suojaa hyvin. Podcastien takaa purkaa vähän liikenteen ääntä, mutta musiikin kanssa pääsee täysin omaan tilaansa. Sosiaalinen tila vahvistaa ulkoiset äänet, joten klikkailemalla kuuloketta saa kuuloaistin auki ympärille. Edeltävien kanssa en koskaan päässyt sinuiksi tämän toiminnon kanssa, kun niissä fyysinen nappi tuntui vaikealta. Denoneissa on hipaisukytkimet, joihin voi säätää useampaa toimintoa perustuen montako kertaa sormella naputtelee.

Kokeilin vastamelua Kirjamessuilla, jossa Messukeskuksen jatkuva pauhu katosi ja oli helppo uppoutua omaan kuplaansa. Siis siihen mitä nykyajassa kuulokkeilla myös tavoitellaan, suljettua tilaa vaikka ympärillä olisikin ihmisiä ja tapahtumaa.

Akkukesto

Akkukesto on luvatusti hyvä, 8 tuntia ja 32 tuntia latauskotelon kanssa ladattuna. Ei ole ollut toivoa polttaa akkua tyhjäksi nykyisillä käyttökerroilla. Odotan akkujen puolelta paljon, joskin pidempi jänne kertoo paremmin mihin todellisuus asettuu, mutta 8 tunnin verran soittoa alkaa olemaan siinä mittakaavassa ettei pääse päivässäkään kuluttamaan sitä loppuun.

Äänenlaatu

Viimeisenä äänenlaatu. Näissähän on siis sellainen jännä homma, että kuulokkeisiin luodaan kuunteluprofiili jossa Masimo AAT-teknologia mittaa kuulon, joka vahvistaa heikkoja äänirekistereitä ja saa musiikin soimaan paksumman omaan kuuloon perustuen. Vaikka kuulostaa vähän taikapölyltä ja velhojen loitsuilta, on sanottava että musiikin sointi korvissa ilman ja kanssa perustelee selkeästi jonkun insinöörin onnistuneen suunnittelemaan oikeita juttuja.

Toisena on immersio, joka mukailee basson kajahtelua live-kokemuksen kaltaisesti, joka ainakin aktiiviselle räppipäälle tuntuu mieluisalta.

Ulosmenevän äänen kanssa mikrofoni ilmeisesti kaappaa ulkopuolisia ääniä jonkin verran, mutta en tiedä voiko ilman kunnollista mikkisuojaa tämän kaltaisilta napeilta parempaa odottaa. Pari puhelua juoksulenkillä kuitenkin toimi ainakin sen verran, että vastaanottajat kuulivat muttei aivan parhaimmalla äänellä. En tiedä vaikuttaako äänilähde paljonkin puhelun laatuun, sillä edeltävät puhelut menivät kellon kautta, jonka luulisi olevan myös puheluiden osalta vähemmän älykäs kuin iPhone. Samaten seinän takaa kuuluva poran ääni jäi nauhoitettuun audioon todellisuutta terävämmin. Toisaalta valtaosa puheluista ja palavereista tapahtuu kuitenkin autossa ja suojatuissa tiloissa, joten äänenlaadusta en usko syntyvän suurta haastetta.

Kokemus kuulokkeista

Istuvuus on ollut paikallaan ja juoksulenkki sujui ilman mitään ongelmia. Muutaman tunnin kokeilulla napit vaikuttaa erittäin hyvältä päivityksestä edeltäviin ja odotan luvassa olevan lukemattomia mieluisia tunteja lisää.

All in all. Näitä nappeja on ollut kiva tunkea korviin.

Jos kiinnostelee, kuikuile Audiokaupalta faktat tiskiin.

Kirjoittanut: Eetu
Kategoria: Bittihommia
Aiheet:

Impulssiostos kuuluu ja näkyy

maanantai 10.02.2014 klo 22:59

No nyt se sitten tapahtui, pitkäaikaisen ja vakavan harkinnan alla olleet kuulokkeet saapuivat tänään kotiin. Tarinahan menee perinteisesti niin, että ei pitäisi lainata pomon kuulokkeita, sillä ne todennäköisesti ovat niin laadukkaat, että päädyt muutaman tunnin sisään kuulokekaupoille. Löysinkin itseni kuulokekaupoilta töiden jälkeen, jossa viimeiset varmistelut vielä sen suhteen, että oma ostopäätös on ainoa ja oikea. Viimeinen tiukka taisto käytiin näiden kahden kuulokevaihtoehtojen välillä:

akg-490

AKG 490

Vastamelukuulokkeet joiden kanssa oli hyvin lähellä sitä tunnetta kun saa sukeltaa omaan maailmaan yksin. Toisena kilpailevana yksilönä oli jo aiemmasta kirjoituksestani tutut Sennheiser Momentum On-Earit.

20140210-2014-02-10 21.13.11

Sennheiser Momentum On-Ear

Pitkäaikaisen testaamisen jälkeen totesin, että kyseiset kuulokkeet soivat parhaiten kilpaileviin yksilöihinsä nähden. Suuret lisäplussat tulee myös siitä, että kuulokkeiden johto on vaihdettavissa, sillä kotona oleva vaaleampi ranskanbulldoggi on aika hanakka syömään ”vahingossa” suun ulottuville jääneitä johtoja. Lisäksi myös handsfree ei ole lainkaan pahitteeksi kotimatkoilla kuin töissäkin.

Ja kyllä soivathan ne ihan hemmetin hyvin ja näyttääkin vielä kovin komeilta. Lupaan valittaa tänne jos jostakin syystä en viikon käytön jälkeen ole tyytyväinen kyseiseen kuulokkeisiin. Kuulokkeita on myynnissä mm. Stockmannin verkkokaupassa*.

* Affiliate-mainoslinkki, jonka pohjalta blogin pitäjä voi saada rahallista hyötyä.

Kirjoittanut: Eetu

Valintojen vaikeuksia: kuulokkeet

tiistai 03.12.2013 klo 22:14

Ah, tekniikka. Tuo ikuinen murheenkryyni, mutta samalla niin kovin rakas. Aiemman urataustani pohjalta, kun työskentelin vielä Kauba.cossa (tuttavallisemmin Verkkokauppa.com) tuli tietynlaista tech-friikkiyttäkin harrastettua ja ostettua paljon sellaista mitä sieltä lähdön jälkeen ei ole pahemmin kaivannut. Sen siitä saa kun katselee päivät pitkät elektroniikkaa ympärillään.

Tarvekartoitin itselleni kuitenkin työpaikan vaihdon myötä uudet kuulokkeet. Enemmän matkustamista julkisissa tai kävellen sekä työympäristön avokonttori on kyllä todistanut sen, että kuulokkeet tulee oikeasti tarpeeseen. Tänään viimeksi mietin, että olisipa kunnon kuulokkeet nappien sijaan, sillä kaikki vaan kuulostaa kunnon äänentoistolaitteista tai hyvistä kuulokkeista paljon paremmalta. Aiemmin käytin pitkäänkin Kossin Porta Pro -kuulokkeita, jotka onkin ihan hyvä valinta, mutta eivät nyt tähän nälkään enää riitä vaihtoehdoksi.

Koss Porta Pro
Kuva: Koss Porta Pro

Tästä hyvin luontevana jatkona menin päättämään kuulokkeiden hintalapuksi sen n. sata euroa ja painotin ulkonäkötekijöitä (ehkä vähän suosituksillakin) Marshall Major -kuulokkeisiin.

marshall_major_white
Kuva: Marshall Headphones

Josta sitten pienen pohdinnan ja harkinnan jälkeen yhdeksi vaihtoehdoksi on kiilannut mukaan Sennheiser Momentumit, jotka laittaa 300 euron hintalapullaan vähän yskimään, mutta samalla houkuttaa paljon laatunsa vuoksi. Toinen vaihtoehto olisi ottaa halvemmat ja pienillä teknisillä eroilla olevat Sennheiser Momentum On Ear -kuulokkeet, mutta, mutta, mutta. Taas kerran harkinnan paikka.

Sennheiser Momentum
Kuva: Sennheiser Momentum

Se mihin kuulokkeisiin sitä maaliviivalla sitten tuleekaan päädyttyä on vielä auki ja erityisemmin ehkäpä se, että milloin se maaliviiva ohitetaan. Joulun jälkeen näitä vasta aletaan kunnolla katsomaan ja pitäähän sitä nyt kunnolla pohdinta-aikaa jättää ettei vain päädy vahingossa huonoon vaihtoehtoon?

Kirjoittanut: Eetu