Mitä kun unelmakoti lähtee alta?

Muutettiin vuosi sitten Jätkäsaaren tuulesta ja tuiverruksesta Kaartinkaupungin hellään huomaan.

Kämppä löydettiin frendin serkun kautta pitkähkön virpomisen kautta, mutta päästiin kuitenkin vuosi sitten syyskuussa asettumaan kuitenkin kodiksi. Ja ollaan nautittu, paljon. 60m2 suurella huonekorkeudella ja isohkosti elintilaa, vielä vaatehuoneen kera, unohtamatta toki että Espalle kävelee tästä 3 minuuttia.

Kaartinkaupunkihan on hassu kaupunginosa siitä, että 10 000 ihmisestä vain 1000 asuu tällä pienellä alueella. Se on näkynyt erityisesti lounasaikojen ruuhkaisuudessa ja muuten taas iltojen hiljaisuudessa. Valtaosa keskustan auto- ja kävelyliikenteestä menee suoraan Erottajalta eteenpäin ja tämä jättää meidän korttelivälin Korkeavuorenkadulla hyvin rauhaisaksi.

Korkkariksi kutsuttu koti on ollut vielä vuodenkin jälkeen kuherruskuukauden alla. Asunnossa on ollut hyvä olla ja kotiin kiva tulla.

Olisi myös edelleen, ellei vuokra vuokraemäntämme olisi myynyt asuntoa pois uudelle omistajalle, joka siis tarkoittaa meille poismuuttoa. Asunnon myyntiin laitto ja paperityöt tapahtui alle kuukaudessa. Ymmärrän kyllä omistajaa – kun tulee tarve realisoida omaisuutta, ei vuokralainen tässä suhteessa ole peruste olla tekemättä ratkaisuja.

Tuntuu surulliselta, kun asuntoon muutto oli parisuhdettakin osaltaan yhteenliimaava. Elämäni ensimmäisen kerran asunto oli sellainen, jossa olisi nähnyt asuvansa vielä vuosia.

Tuntuu siis hetkellisesti pahalta, vaikka materiaan ei saisikaan kiintyä. Suru kuitenkin samalla pakottaa eteenpäin. Nämä lie näitä vuokralaisena olemisen pahoja puolia.