Nörttejä ja keskiaikaa

lauantai 11.04.2015 klo 19:46

Huomenna on taas merkittävä päivä. Olen tunnustautunut aiemminkin viihtyväni erityisen hyvin sarjojen parissa ja yksi luottopartnereistani tässä on ollut heti palvelun lanseerausvaiheesta asti HBO Nordic*. Se kuitenkin miksi nyt ollaan taas perimmäisten viihdykkeiden äärellä on kuitenkin Game of Thrones.

Tuo lorukirjatarina on edennyt jo viidenteen kauteensa jotakuinkin yhtä kieroutuneena kuin se on alusta alkaen ollut. Kirjojen kuin sarjankin taustalla vaikuttava George R. R. Martin on onnistunut pelottavuuteen saakka viemään juonenkäänteillä katsojaa toistuvasti järkytyksen tunteeseen. Toivon, että viides kausi tuo jatkumoa kaikkeen tuttuun – silti kuitenkin täysin arvaamattomaan keski-aikaan, jonka tarinassa hahmot taistelevat valtaistuimesta kilpaa.

Keski-ajan lisäksi myös nörttejä

Katselin viime kesänä pikatahdilla Silicon Valley -nimisen sarjan ensimmäisen tuotantokauden. Sarja leikittelee hyvin Piilaakson ympärille muotoutuneeseen startup-buumiin, jossa rahaa on tarjolla uniikkeja koodinpätkiä vastaan lähes loputtomasti.

En ole oikeastaan edes vaivautunut yritykseen päästä samankaltaisesti ylistetyn nörttisarjan The Big Bang Theoryn pariin, joten vertauskohtia tämänkaltaiselle sarjalle ei liene pahemmin ole. Osui ja upposi kuitenkin omaan nauruhermooni jonka vuoksi yksi tämän kevään iloisista uutisista on maanantaisin ilmestyvät uudet jaksot.

Sivukaneettina sarjassa Erlichiä näyttelevä T.J. Miller tulee (toivomani mukaan) olemaan lähitulevaisuudessa yhä enemmän minuutteja ruudussa. Ainakin uusimmassa Transformersissa sivuosarooli antoi osviittaa siitä, että kyseisellä näyttelijällä on lahjoja omassa viihdyttäjän roolissaan ja sitä seuraisin enemmän kuin mielelläni.

Sekä pari piraattia

Viimeisin sarja, joka palvelusta on tullut ahmittua läpi oli kuitenkin Black Sails, jonka kelkkaan hyppäsin hieman ohimennen. Näin trailerin jossakin raossa ja ajattelin, että täytyy tutustua sarjaan, ainakin sen vähän-niin-surullisen kuuluisan pilottijakson verran. Katsoin pilotin ja huomasin myös katsoneeni parissa viikossa sarjan kiinni etenemistahtiinsa.

Tarina seuraa 1800-luvun piraatteja Karibialla, tarkemmin Nassaussa. Päähahmona pyörii Kapteeni Flint, joka on oman menneisyytensä vuoksi joutunut lähtemään Englannin meriväen palveluksesta ja onnistunut siirtymään yhdeksi sen ajan kuuluisimmista merirosvoista. Lähtökohtaisesti yllätyin sarjan laadukkaasta näyttelijätyöstä ja suht uskottavasti esitetystä ajankuvasta, joka noin yleisesti on akilleen kantapää vanhempaan aikakauteen sijoitetuissa sarjoissa. Black Sails on selkeästi aliarvostettu sarja, jonka laatu on Michael Bayn tuotanto-osuudesta huolimatta parempaa kuin uskalsin odottaa.

Sarja on tällä hetkellä tauolla ja jatkuu käsitykseni mukaan seuraavan kerran tammikuussa 2016. HBO Nordic palvelee kuitenkin kahden tuotantokauden verran.

Kirjoittaja: Eetu
Helsinkiläismies, joka horisee joskus sakeammin ja joskus kevyemmin. Lifestyleblogin aiheet pyörivät matkustelun, eletyn elämän ja erittäin siistien juttujen ympärillä.

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | PINTEREST

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *