Succession on viime aikojen osalta ollut raikkain uutuussarja johon olen törmännyt. Löytyy HBO Nordicin sarjatarjonnasta.

Sarjat joissa erityisesti vilkaistaan yläluokan (eli rikkaiden) elämään jotenkin sermin takaa, jostain syystä vetoaa hyvin usein. Billions on ollut hyvä esimerkki sarjasta, joka ei välttämättä näyttelyltään ole täysin tyrmäävää, mutta elintaso ja pörssi aihealueena ovat hyvin mielenkiintoisia.

Sarjoista on ollut aiemminkin blogissa. Tässä vaihteeksi videomuodossa samasta aiheesta.

Huomenna on taas merkittävä päivä. Olen tunnustautunut aiemminkin viihtyväni erityisen hyvin sarjojen parissa ja yksi luottopartnereistani tässä on ollut heti palvelun lanseerausvaiheesta asti HBO Nordic*. Se kuitenkin miksi nyt ollaan taas perimmäisten viihdykkeiden äärellä on kuitenkin Game of Thrones.

Olen koittanut aktiivisesti tahkota HBO Nordicin* tarjontaa, sillä koen että tuo kuukausimaksu on hinta-laatusuhteeltaan hyvä ja myös sisältöjen osalta palvelu on alusta pitäen palvellut minua hyvin. Viimeisin spontaani aloitus oli kun alettiin E:n kanssa katsomaan The Leftovers nimistä sarjaa.

Sarjan lähtökohtana on se, että koko maailman väestöstä on kadonnut 2% eikä tapahtuneelle ole suoranaista selitystä. Sarja käsittelee aikaa kolme vuotta eteenpäin tapahtuneesta ja hyvin käsitteleekin. The Leftoversia voisi sanoa hyvin draamapainoitteiseksi sekä jos ohutta peilipintaa samankaltaisesta sarjasta etsii niin tämä on moninkertaisesti The Lostia (jonka yksi luojista on myös tämän takana) parempi. Vahvassa pääosassa pyörii Justin Therouxin näyttelemä poliisipäällikkö Kevin Garvey, jolla on hieman haastavaa aikaa johtuen katoamisista, oman perheen hajoamisesta, isänsä hulluksi tulemisesta ja muutenkin vaan paineenalaisena olemisen osalta. Toisessa merkittävässä roolissa on ainakin itselleni Amyn Lailla -sarjasta kasvoiltaan tuttu Amy Brenneman, jonka rooli on kirjoitettu tässä em. poliisipäällikön vaimoksi.

Lähtökohdat sarjalle on hyvät ja aihe itsessään mielestäni mielenkiintoinen. Myöskin juonen kannalta merkittävimmän mysteerin osalta ollaan edelleen ns. järkevien kirjoissa eikä fantasian roolia ole viety läheskään samankaltaiselle tasolle kuin esimerkiksi aiemmin mainitun Lostin osalta oli. Näin ensimmäisen kauden jälkeen kiteytesti, sarja pitää otteessaan. Kohtaukset on kirjoitettu todella pitkiksi, mutta silti huomasin ettei tylsää hetkeä onnistu tulemaan koska ennakoitavuus juonenkäänteiden osalta on liki mahdotonta. Lisäksi kohtausten osalla on jätetty hyvin paljon asioita katsojan mietittäväksi, joka pakottaa näiden aikana, että jälkeen miettimään omat johtopäätökset asioista sarjan puolella. Kaikki tämä on tuotettu ja kirjoitettu erittäin onnistuneesti.

Eduardo siis suosittelee. Suosittelen muuten myös ylläolevan trailerin Retrograde -biisiä, joka on todella timanttinen veto James Blakelta. Itselläni on seuraavaksi kova paini siirrynkö Boardwalk Empiren vaiko Just Detectiven pariin. Joka tapauksessa molemmat varmasti tulee tahkottua lävitse.

Hyvät tv-sarjat pelastavat päiviä. Nautin siitä eskapismista, jolla voin juosta hetkeksi arkielämää pakoon. Parhaita hetkiä ovat ne, kun huomaa oikeasti joutuvansa työstämään pään sisällä ajatuksia joita jonkun sarjan johdosta herää. Koostinkin muutamia sarjoja, jotka on oikeasti onnistunut herättämään itsessä näitä suuria fiiliksiä.

Mad Men

Mainosmaailma, 50-60-luku, karismaattisia miehiä ja naisia. Donald Draper, Jon Hamm, mies joka ei tule pääsemään roolistaan enää koskaan eroon, vähän kuten James Gandolfinille (Sopranosin Tony Sopranos) kävi. Sarja kertoo siis vanhan ajan mainosmaailmasta New Yorkissa ja siitä kuinka ongelmissa hyvin toimeentuleva mies voi rikkinäisen lapsuutensa jälkeen olla. Sarjan puvustus ja lavastus on valehtelematta parasta mitä olen itse nähnyt, sillä kaikki pienet nyanssit trendeistä ja muodista on osattu poimia myöskin mukaan. Sen lisäksi heti kun puheenaiheena on mainosmaailma voi oman pääni sisällä kuulla kiinnostuksen herättämän kohahduksen. Ehdottomasti oma lempisarjani ja jouduinkin taas harmistelemaan sitä, että sarjan tuleva 7 kausi jaetaan kahteen eri vuoteen, joten toki – ensi jouluna taas lie joululahjalistalla seitsemännen kauden bluray.

Game Of Thrones

Olin Game Of Thronesista pitkään sitä mieltä, että ”minähän en mitään lorukirja/lohikäärme/keskiaika/fantasiasoopaa aio katsoa” ja jossain vaiheessa HBO:n videopalveluun liittymisen jälkeen katselin huvikseni kaksi jaksoa ja en silti kokenut olevani vaikuttunut sarjasta. Ennen kuin huomasin päässäni pohtivan, että mitähän sarjassa seuraavaksi tapahtuu. Siitä se sitten lähtikin, ensiksi suhteellisen nopealla tahdilla kiritin kiinni sen tahdin missä sarjaa näytettiin ja taisin puolitoita kautta seurata sarjaa sen mukaan kun sitä julkaistiin, kunnes kolmas kausi oli ohitse. Sarja on fantasiaa, mutta sisältää todella loistavasti kirjoitettuja hahmoja sekä äkillisen yllättäviä juonenkäänteitä. Ja se on LOISTAVA. Erityisesti uskallan kehua Peter Dinklagen roolihahmoa, joka kertoo kovinkin inhorealistisesti rikkaaseen sukuun syntyneestä lyhytkasvuisesta, jonka ainut heikkous on pituus, ei äly. Jossakin vaiheessa, kun jaksan innostua niin tulen investoimaan myöskin kirjoihin, joiden on kehuttu olevan sarjaakin parempia. Jos sarja ei ole vielä tuttu, suosittelen katsomaan vaikkei genre ehkä olisikaan juuri sitä ominta itseään.

Newsroom

Kokeilin huvikseni ja huomasin innostuneeni. Will McAvoy on uutisankkurina News Night -nimisessä uutisohjelmassa ja sarja pohjautuu kronologisesti News Nightin ympärille. Sarja käsittelee ronskisti politiikkaa, nykyjournalismin tilaa ja ihmissuhteita. Todella älykkäästi kirjoitettu sarja, jonka ainoat miinuspuolet on dialogin nopeus (ihmiset vastaavat salamannopeasti), johon ei kukaan ihminen rehellisesti kykene. Sarjaa on verrattu hyvin paljon West Wingiin, joskin itse en tätä voi kompata, sillä West Wing on itseltä jäänyt näkemättä.

House of Cards

Oh-hoh, toinen kausi alkaa Netflixissä helmikuun puolen välin tienoilla ja ensimmäinen oli juuri sitä mitä hyvälaatuinen tv-sarja onkaan. Sarjan taustathan löytyy siitä, että Netflixillä todettiin oman datapankkinsa ansiosta, että ihmiset jotka katsoivat House of Cardsin aiemmin ilmestynyttä brittiversiota, katsoivat myös Kevin Spaceyn ja ohjaajan David Fincherin tuotoksia. Sarjan pääidea pohjautuu siihen, että Kevin Spaceyn näyttelemä Frank Underwood ei saa haluamaansa nimitystä ja lähtee määrätietoisesti murentamaan pohjaa kollegoiltaan saavuttaakseen haluamansa. Lopputuloksena House of Cards, joka sisältää todella karskin paljon politiikkaa ja juonittelua.

Sopranos

Ikiaikojen klassikko. Mafia, ruokaa ja italilaista kulttuuria. Sarja on musertavan lähellä liian hitaasti kirjoitettua, mutta samalla pitää koukussaan loppuun saakka. Sopranos oli minulle useamman vuoden projekti ennenkuin sain käytyä kaikki tuotantokaudet läpi, mutta on se valehtelematta niin hyvä, että se kestää kaikki miinuspuolensa. Nyt jo edesmennyt James Gandolfini suoritti Tony Sopranos -roolinsa niin hyvin, että se hivelee täydellisyyttä. Tämä on myös yksi niistä sarjoista, joka tulee varmasti katsottua vielä kertaalleen uudestaan.

Viime aikoina olen HBO:n* myötä siirtynyt kuluttamaan aikaani The Wiredin ja Entouragen kanssa, koska kummankin kanssa on käynyt vähän niin, että olen nukkunut nämä aika lahjakkaasti ohi. Parhaiten on näiden tuttujen vakiosarjojen lisäksi onnistunut vakuuttamaan Getting On, joka sisältää parodisen ja todella mustan huumorin yhdistelmän siitä minkälaista sairaalan vanhustenosastolla on. Suosittelen!

Onneksi nykyään löytyy videotoistopalveluita, jotka mahdollistaa sarjojen katsomisen putkeen, aktiivisesti ja helposti. On jokseenkin elämä helpottunut verraten siihen aikaan, kun kaikki piti metsästää torrent-tiedostoina koneelle ja pahimmillaan vielä etsiä subeja, jotta pysyy aksenttien myötä matkassa.

Artikkelikuvan oikeudet: Frank Ockenfels / AMC