Urbaanin nuoren miehen joululahjalista

tiistai 09.12.2014 klo 21:04

Itseäni viihdyttääkseni ajattelin tappaa aikaa ja koostaa hieman omien Pinterest-taulujeni pohjalta ajatuksia siitä, mitä lahjoja toivoisin saavani ylianteliaan joulupukin visiitillä. Lisäksi näin suhteellisen tuoreena yrittäjänä lompakkoni ei aivan anna vielä myöten ostella älykelloja tai satasen laakia olevia Nikejä – silloin siis sopii leikkiä eskapismilla ja tehdä toivelistoja vähän niinkuin lapsena.

Nämä on niitä tuotteita, jotka on jyskyttänyt takaraivossa sillä lailla juuri vähän häiritsevästi.

Nike Roshe Run

Koska kengät on yksi niistä paheista, joita toivoisin kovasti hyllystä löytyvän enemmän – on Niken Roshe Runit muodostuneet jokseenkin pakkomielteeksi. Air Max 90/1:sten aktiivisen käytön jälkeen ns. lenkkarimuoti on nostanut päätään meidänkin perheessä ja Roshet olisikin osuvan tyylikäs ratkaisu tähän. Vahva veikkaukseni myös on, että seuraavat Niken kengät jotka tulee hankittua, ovat juurikin nämä.

Nike Roshe Run

Oma tuubihuivi

Se miksi oma, johtuu lähinnä siitä että tällä hetkellä varastelen aina E:n huiveja silloin tällöin ja myönnän, että jokunen tuubihuivi löytyy myös omilta henkareiltani. Mutta. Siis. Tämä on siisti.

Tuubihuivi

Kelloksi Pebble taikka sitten vain Braunia

Sain E:ltä muutama joulu takaperin lahjaksi Adidaksen yksinkertaisen tyylikkään mustan kellon ja noin yleisesti mustat kellot on vetänyt puoleensa. Tähän asti kaikki kellot joita olen omistanut on olleet sävyltään tummia ja taipuvaisia tietynkaltaiseen särmään, jossa on mukana myös pätkä nuoruuden uhmaa. Ehkä aikainen keski-ikäistymiseni on saanut aikaiseksi sen, että seuraavan kelloni haluaisin olevan monessa suhteessa sirompi ja yksinkertaisempi. Tästä hyvänä esimerkkinä Braun BN0036 -kello.

Braun - BN0036

Koska kuitenkin ainainen vaihtoehto kelloissa on sitoa se kiinni gadget-toimintoihin niin myös Pebble Steel on kutitellut kovasti mielessä. Pebblen historia pohjautuu Kickstarter -rahoitukseen, jossa ideanikkarit onnistuivat keräämään yli 10 000 000 dollarin joukkorahoituksen tuotteelle. Ominaisuuksiin kuuluu pitkälti se, että kello näyttää valtaosan älypuhelimen ilmoituksista (mm. sähköposti-, Whatsapp- ja Facebook Messenger -viestit) suoraan kellon ruudulla ja mahdollistaa esimerkiksi musiikkia soitettaessa kappaleen vaihdot kellosta. Yksinkertaisesti olisi vain siistiä päästä älypuhelimen tapahtumiin kiinni kellon kautta.

Tai sitten vain Apple Watchia odotellessa – taikka Pebbleä.

Pebble Steel

En yleisesti tykkää kultakelloista erityisemmin, mutta Pebble 05 Gold Watch on yksi hyvä esimerkki kyseisessä värisävyssä, jota voisin harkita käyttäväni.

Pebble 05 Gold Watch

Sanoisin tämän lähentelevän aika rehellistä joululahjalistaa, jos mahdollisuuksia olisi. Niin hintalaput kuin tuotevalinnatkaan eivät välttämättä ole aivan läheisten hintaluokkaa, joten arvattavasti saan pitää nämä toivelistalla siihen saakka kunnes päädyn itse ostoksille valintojeni suhteen. Siihen asti siis.

Kirjoittanut: Eetu
Aihe: Horina
Avainsanat: , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *