Seis! Gasellit kasvoi aikuisiksi

Gasellit edustavat yhtyeenä sukupolvikokemusta, joka on jalkautunut mukana vuodesta 2011 julkaistujen Ime huiluu ja Pillist Kii -kappaleiden kautta. Vuodelle 2012 asemoitu Kiittämätön -levy on ollut julkaisusta lähtien soitossa, paljon.

Olen aina pitänyt Gaselleista, sillä nuorten miesten musiikki jossa on samaistuttavuutta omaan elämään kutittelee kuunteluhermoja. Samaan aikaan taas on viihdyttävää huomata, että kuitenkin lähiöpiiri-ympäristöt jossa Gasellit-heimo on elänyt nuoruuttaan on hyvin kaukana omasta tarinasta.

Gasellit on kuitenkin kasvanut yhtyeenä mukanani viimeisen viiden vuoden aikana. Tällä jonkinlaisella taipaleella käsittelemään arkisen elämän oikeita haasteita, mutta samaan aikaan pitäen kiinni nuoruudesta jota ei tahdota menettää.

Tässä kirjoituksessa siis vapaamuotoinen arvostavan kuuntelijan antama arvostelu Seis-levystä.

Seis-levy pelotti, mutta vakuutti

Gaselleiden tuoreimman Seis-levyn irroituksina paukahtaneet Mahtuuko Kyytiin ja täysin ääripäästä Iisan Kirje biisillä sämplätty Älä muista pahalla antoivat positiivista osviittaa levystä. Nämä irroitukset olivat osoitus myös siitä, että Gasellit on löytänyt oman muotonsa osaltaan Hätä-Miikan vahvojen kertosäkeiden kautta. Vielä ennen julkaisupäivää irroitettu Vainoharhainen Kasmir-featilla ja Betoni-intiaani lupasivat hyvää.

Silti Seis -levy pelotti. Lähinnä siksi, että mietin saako Gasellit aikaiseksi yhtä vahvoja fiilistelyitä kuin aiemmin, vai ollaanko vuosien myötä kasvettu eri suuntiin.

Muutaman kuuntelukerran jälkeen on todettava platan olevan vahva. Suhteessa aikaisempiin todella paljon aikuisempi ja samalla myös melankolisempi. Gasellien jokainen levy on ollut suhteellisen raskas, enkä tarkoita tätä pahalla. Biittivalintojen kuin lyriikoiden osalta biisit ovat olleet hyvin suomalaiseen tyyliin painostavia, mutta samalla räpeiltään väkeviä. Melodisempi ote ei ole huono, kertosäkeet on hyvin vahvoja sekä tarttuu helposti päähän, joka lienee hyvä myös uudemman kuuntelijakunnan osalta.

Sen lisäksi, että levy on monella tavalla melodisempi kuin aiemmat, on myös huomattava että jokainen yhtyeen jäsen on kehittynyt niin kirjoittamisessa kuin räppäämisessä, jonka johdosta lyriikoista nousee muutamia todella hyviä linjoja.

Biisilistalta suosikeiksi nousee selkeästi Avokämmentä, jossa JV tiputtaa koko älppärin avauslainit omaan tapaansa vahvan ankaralla otteella. Muita jonoon toistuvasti päätyneitä kappaleita on Betoni-intiaani, Asfaltti-ihottumaa sekä Vainoharhainen.

Seis on hyvä kokonaisuus, johon voi yhdistää pääasiallisesti aiemmin mainitut adjektiivit: raskas, melankolinen ja väkevä. Suosittelen silti ja jään innostuneena odottamaan levyjulkkareita, sillä näillä herroilla on yksi vahvimmista keikkameiningeistä, jota ei toki lievennä oma fanitukseni.