20 kovinta biisiä 2015 vuodelta

maanantai 14.12.2015 klo 16:05

Vuosi lähentelee loppuaan ja analysoivasta kulmasta halusin tarkastella osaltani kulunutta musavuotta, kiitos vain Kalenterikarjulle inspiraatiosta. Tässä siis 20 itselleni kovinta musiikkikappaletta vuodelta 2015. Ovat järjestettynä parhaasta laskevasti alaspäin. Jos YouTube kuuntelumuotona rasittaa, löytyy raidat myös Spotifysta.

Kirjoittanut: Eetu

Seis! Gasellit kasvoi aikuisiksi

sunnuntai 01.11.2015 klo 15:49

Gasellit edustavat yhtyeenä sukupolvikokemusta, joka on jalkautunut mukana vuodesta 2011 julkaistujen Ime huiluu ja Pillist Kii -kappaleiden kautta. Vuodelle 2012 asemoitu Kiittämätön -levy on ollut julkaisusta lähtien soitossa, paljon.

Olen aina pitänyt Gaselleista, sillä nuorten miesten musiikki jossa on samaistuttavuutta omaan elämään kutittelee kuunteluhermoja. Samaan aikaan taas on viihdyttävää huomata, että kuitenkin lähiöpiiri-ympäristöt jossa Gasellit-heimo on elänyt nuoruuttaan on hyvin kaukana omasta tarinasta.

Gasellit on kuitenkin kasvanut yhtyeenä mukanani viimeisen viiden vuoden aikana. Tällä jonkinlaisella taipaleella käsittelemään arkisen elämän oikeita haasteita, mutta samaan aikaan pitäen kiinni nuoruudesta jota ei tahdota menettää.

Kirjoittanut: Eetu

Hätä-Miikka on hämmentä(jä/vä)

tiistai 28.04.2015 klo 00:28

Hätä-Miikka eli tuttavallisemmin Hätiksenäkin kutsuttu artisti on mies, joka onnistui hämmentäjänä hämmentämään. Hyvin.

Kirjoittanut: Eetu

Iisa & Gasellit = Syksyn pelastus?

lauantai 16.11.2013 klo 18:32

Horisin muutama päivä sitten syksystä ja kerroin kuusi keinoa kuinka se selätetään. Siitä saadaankin oikea aasinsilta yhteen listan kohdista, eli musiikkiin. Musiikki toimii todella tärkeänä osana omaa elämää ja uskallan sanoa, että kuuntelen sitä paljon. Hauskana knoppina tätä kirjoitusta varten tarkistin oman Last.fm -tilini, jonne olen kartuttanut omaa kuunteluhistoriaani vuodesta 2005 asti ja pikaisella laskulla pääsin siihen tulemaan, että olen kuunnellut keskimääräisesti n. 41 kappaletta päivässä ja vuositasolla yli 15 200 kappaletta. Jos palvelu ei ole tuttu kannattaa se ottaa käyttöön, sillä seurannan saa suoraan Spotifyn asetuksista lyötyä päälle ja palvelusta irtoaa ihan hauskaa dataa siitä, mitä tuleekaan kuunneltua.

Kirjoittanut: Eetu