Kube oli meikäläiselle artistina vahvaa kysymysmerkkiä vielä parisen vuotta takaperin. Muistan kun ensimmäisen kerran kuulin Bassolta Vimosen Päälle -biisiä ja kyseisen kappaleen videon julkaisuvaiheessa, en sen enempää lämmennyt artistiin.
Annoinkin sikäli Kuben soittokertojen osaltani olla, kunnes pompattiin muutama kuukausi eteenpäin ja silloisen työrupeaman aikana laitoin Kubenrapinat -mixtapen soimaan aktiivisesti josta se sitten soittolistalle jäikin. Ylä- ja alamäkeä sikäli, seuraavan levyn sinkkubiisinä ollutta Lentokonetilaa fiilistelin erityisesti todella onnistuneen videon osalta, josta käy kiittäminen Teemu Saariota, joka tunnetaan paremmin Chebalebana.
Toukokuun 2013 lopussa ilmestynyt Lentokonetila -levy oli kuitenkin hajanainen ja koin silloin (sekä edelleen), että Kubenrapinat -mixtape oli huomattavasti onnistuneempi kokonaisuus sekä sisälsi selkeästi parempia raitoja. Kubelle pitää silti antaa pisteet siitä, että ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien on artistista välittynyt oma uniikki tyyli ja selkeä halu tehdä musiikkia omilla ehdoillaan. Ehkä osaltaan sen työskentelytavan pohjalta tammikuussa 2014 JUMAL FLOW räjäyttikin allekirjoittaneen hypemittarit. Muistan edelleen katselleeni kappaleen videota ensimmäistä kertaa ja miettineeni kuinka fresh biisi erilaisuudellaan olikin.
Kyseinen kappaleen pohjalta odotusarvot seuraavaa levyä kohden oli selkeästi kasvaneet edeltäjästään ja myös toisena videoirroituksena ollut Homma menee alas oli ihan miellyttävä tuttavuus Sakke Aallon biitillä ja OK-räpeillä. Tämän vuoden toukokuussa julkaistu Flow -levy oli muutaman maistelukerran jälkeen kympin arvoinen ja on todella ansainnut useat soittokertansa. Levyjulkkarikeikalla käyneenä täytyy lisäksi sanoa, että Kube onnistui kivuttomasti lunastamaan oman paikkansa niiden artistien joukoissa, jonka tekemisiä seuraan enemmän kuin mielenkiinnolla. Kaikista tuoreimpana videobiisinä julkaistu Antisankari on myöskin erittäin tiukka raita.
On kuitenkin selkeää, että lähtökohdiltaan Kuben musiikki tulee täysin eri maailmasta kuin henkilökohtaisesti itse. Sikäli keikankin pohjalta oli ”hauska” huomata, että näkökulmaerot joita omissa mielipiteissäni ja kokonaisuuksissa artistin näkemyksiin nähden eivät ne silti ole esteenä sille ettenkö kykenisi todella fiilistelemään musiikkia. Huolimatta myös siitä, että musiikki on rehellistä lähiöräppiä sekä on mielestäni lähimpänä jenkkiräpin gangstakulttuuria käännettynä suomalaiseksi – on Kube siltikin selkeästi tämän vuoden kovin suomalainen rap-artisti.