Elämme 2010-lukua ja monen asian pitäisi noin lähtökohtaisesti teknologian myötä olla jo mahdollista. Vaan kun harvoin on. Wolt niminen sovellus kuitenkin teki tähän positiivisen muutoksen.

Ajatuksena siis: jos sä annat ihan kaiken, ni voiks mitään katua?

Olen aina ollut kova unelmoimaan asioista. Usein saanut kuullakin E:ltä siitä, että tykkään vähän haihatella ja elää elämää vähän unelmat edellä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että omia tavoitteitaan ei voi saavuttaa ellei selkeästi näe jotain merkittävää maaliviivaa päässään. Yrittäjyys on ollut yksi sellainen juttu josta olen unelmoinut ja tiennyt jo pitkään, että se tulee olemaan työurani suunta. Se että milloin ja miten on ollut vielä hetken auki.

Tanstore syntyi siitä ajatuksesta, että halusin verkkokaupan. En vain useaan vuoteen tiennyt että minkä alan. Vaatekauppa oli pitkään haaveissa, mutta tiedostin sen kanssa realiteetin, että se on myös monen muun haaveena sekä kilpailutilanne jopa urbaanin katumuodin kanssa on todella haastava. Idea syntyi eräs aamu vessan pöydällä olleista E:n itseruskettavista purkeista. Niissä oli sellainen punainen tarroitettu hintalappu ja siitä se valmistelutyö sitten lähti. Hieman yli 8 kuukautta ideasta oli yritys pystyssä ja siitä kuukauden päästä myös verkkokauppa. Tanstorekin on ollut olemassa jo yli puolitoista vuotta, joten aika on mennyt tavallaan hitaasti, mutta samalla todella nopeasti.

Oman palkkatyöni hieman heitellessä satuin kuitenkin törmäämään oikeisiin kontakteihin jotka mahdollisti sen, että uskalsin vihdoin ottaa askeleen täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Vielä digitaalisen markkinoinnin parissa joka on ollut yksi merkittävimmistä harrastuksista ja intohimoista. Tulevaisuus jännittää, mutta maailma on auki ja fiilis on loistava.

Lähdin viikonlopuksi karkuun Helsinkiä osoitteenani Mouhijärvi, jossa isoäitini asuu. Ajatuksena oli saada pieni lepoviikonloppu ennen joulua ja samalla myös hengähtää hetki ajatuksien kanssa. Mikä teki matkasta vielä itselle uutta (aiemman oman autoilun sijaan) oli se, että nappasin perjantaina junan kohti Hämeenlinnaa, josta jatkoin autolla Mouhijärvelle.

Välillä tekee ihan hyvää ottaa aikaa ja erityisesti itse koen, että haluan pitää suhteeni isovanhempiin lämpimänä, sillä se kaikki kokemus ja tieto, jota heiltä saa on suoraa perimää itselle. Nämä asiat eivät välttämättä muutamia vuosia sitten ole olleet läheskään niin tärkeitä, kun ne nyt ja tulevaisuudessa tulevat olemaan. On ilmeisesti valitettavan luontevaa, että mitä vanhemmaksi tullaan sen enemmän omaa perimäänsä rupeaa miettimään – joskin sukututkimukset jääköön vielä ihan muille sukulaisille.

Lauantain lehdenhakumatkalla intouduin vielä vloggaamaan. Yrityksenä oli saada video julkaistua jo silloin kun se oli ajankohtaista, mutta sijainnin ollessa jotakuinkin keskellä ei mitään, niin mobiiliverkko ei sitten jaksanut kantaa videota YouTubeen saakka. Nyt takaisin ”sivistyksen” pariin saapuessani sain videon perille saakka:

Mittasin viikonlopun onnistumista muutamilla ranskalaisilla viivoilla:
– Laatuaikaa isoäidin kanssa
– Sauna
– Hiljaisuus ja omat ajatukset
– Hetken hengähdys koirien lenkittämisestä
– Lumisade ja joulufiilis
– Diana Krallin joululevy

Voiko tälläiseltä viikonlopulta muuta odottaakkaan? En usko.

Koska myönnän laiskuuteni, vloggasin. Hyvää maanantaita!

PS. Arvostan muuten todella paljon näitä YouTuben kaikkia kolmea thumb-kuvavaihtoehtoa, jotka on kaikki about yhtä hanurista

Uusi blogi, uudet kujeet. Tein pienen videopostauksen aiheesta. Jännää.