Rataskaevu 16 – tuo kulinarismin kehto Virossa

sunnuntai 01.06.2014 klo 13:37

Koska syksystä asti on kodin sijaintina on ollut Länsisataman vierusta ja ei-niin-iloisesti olemme myös saaneet nauttia Viharatikan antimista, päätin että kun saan vanhan passini päivitettyä uuteen niin lähdetään E:n kanssa käymään Virossa. Tyhmää olla käymättä, sillä kävelymatka on noin sama etäisyys satamaan kuin sporapysäkille – ja erityisesti huomioiden, että meriteitse 76km Viroon on lyhyempi matka kuin visitoida Hämeenlinnassa.

Kirjoittanut: Eetu

Sosiaalinen media avoimen salaiseksi!

tiistai 27.05.2014 klo 20:27

Itseäni on ärsyttänyt hyvin pitkään sosiaalisen median yksipuolisuus. Päivitykset yleisesti jaetaan kuitenkin aina jollekin verkostolle, jonka päivittäjä myös usein tiedostaa. Sen vuoksi anonymiteetti on hyvästä. Anonyyminä toimiminen on osa internetiä, joka tekee siitä myös tasa-arvoisen ja mahdollistaa parhaimmillaan mm. vaikeistakin asioista keskustelun.

Nyt kaikkiin rukouksiini on vastattu, kun törmäsin männäviikolla uuteen palveluun nimeltä Secret. Palvelu pohjautuu mobiilisovellukseen, joka toimii kuten moni muukin päivityspohjainen sosiaalisen median kanava. Secretin paras puoli on kuitenkin se, että se kaikki jaetaan anonyyminä. Palvelu alkaa näyttämään päivityksiä omille kontakteille vasta, kun niitä on liittynyt mukaan vähintään kolme kappaletta.

Tekstipäivitysten taustaksi voi itse valita haluamansa väriskaalan tai tekstuurin ja mukaan voi myös liittää kuvia, joita voi muovata dimillä (eli tummentaa) tai blurrata (sumentaa). Kuten monessa muussakin palvelussa, suositut päivitykset saa suuremman näkyvyyden, joten jokaisesta sydämen painalluksesta päivityksen näkyvyys kasvaa aina entistä suuremmalle ryhmälle.

Tässä palvelussa kiteytyy kaikki se mitä mielestäni seuraavassa suuren yleisön palvelussa pitääkin olla. Unohda Facebook ja siirry Secretiin.

Kirjoittanut: Eetu

Lukko pyörään tulevaisuudesta: Skylock

torstai 22.05.2014 klo 21:05

Nyt kun olen kunnolla päässyt pyöräilyn makuun, mm. kaksi kertaa onnistumalla suhauttamaan sisäkumista ilmat pihalle on aika mehustella hieman oheistarvikkeita. Törmäsin PSFK:ssa aurinkokennolla toimivaan U-lukkoon Skylockiin, joka herätti sisälläni pienen innostuksen – ihan vain teknologian takia.

Lukko siis todella toimii aurinkokennoilla, avaa lukon kun olet riittävän lähellä, hälyttää halutulle taholle jos joudut onnettomuuteen ja mitä kaikkea muuta. Loppujenlopuksi kuitenkin kaikkea siistiä. Tällä hetkellä Skylockia on tilattavissa rajoitettu erä ihan käypään 159 dollarin hintaan.

Kirjoittanut: Eetu
Kategoria: Bittihommia
Aiheet: , ,

Bock Terrace slash Street Gastro

keskiviikko 14.05.2014 klo 20:44

Oh yeah. E voitti loistavan diilin, joka kulki ensiksi nimellä vappulounas, mutta siirtyi säiden ja olosuhteiden pakosta sitten seuraavalla viikolle. Käytiin nauttimassa lauantaina hieman Street Gastron kanssa läheisesti kulkevaan Bock Terraceen, joka sijaitsee aivan senaatintorin kupeessa Bockin talon sisäpihalla.

Bock Terrace
Kuva: Bock – Terrace

Ei tarvinnut pettyä. Meikäläinen nautti possuversion leivästä ja muu seurue otti härkää. Makunautinto oli helposti taattu, sillä annos oli iso ja äärettömän maukas. Tällä hetkellä leipien hintalaput ovat 9€ ja saa vaihdettua myös halutessaan salaateiksi. Täysin arvoisensa, hyvä investointi ja tulee myös varmasti Albertinkadun Street Gastrosta tultua haettua take-awayt kotiin saakka. Suosittelen kuitenkin nauttimaan tulevan Helsingin kesän aikana Bock Terracen sijainnista, sen tunnelmasta ja erittäin hyvästä safkasta (aukioloajat: to 11.00 – 20.00, pe-la 12.00 – 24.00, su 12.00 – 20.00.).

Kirjoittanut: Eetu

JVG – Voitolla yöhön

lauantai 03.05.2014 klo 15:24

Kirjoitus tulee karvan myöhässä siitä kun levy julkaistiin, mutta tuleepahan kuitenkin. JVG oli meikäläiselle alkuun ihan hauska ilmiö jota seurasin pidempäänkin lähinnä Basson keskustelufoorumeilta. Hittirenkutukset kuului radiossa sekä Helsingin yössä satunnaisesti ja kyllähän sitä Epoo sekä muita ralleja tuli hoilattua humalpäissään mukanakin. Meni kuitenkin jokunen hetki ennenkuin uhrasin Mustaa Kultaa -levylle yhtään enempää aikaa ja jouduin sikäli nielemään omia sanojani JVG:n huonoudesta. JVG.fi:n ilmestyessä otin levyn soittoon samantien sekä myönnettäköön, että molemmat levyistä on ehjiä kokonaisuuksia omilla biiseillään ja heitoillaan. Isoimpana kysymyksenä itselleni on kuitenkin ollut se, että miten paljon kyseinen kaksikko onnistuu kehittämään musiikillista antiaan ja kuinka hyvin kolmas levy tulee onnistumaan. Keikkamyynnin kanssa en jaksa uskoa olleen ongelmia ja YouTubesta löytyvien videoiden pohjalta JVG on saanut elää hyvinkin huoletonta elämää. Sellaista elämää, mikä paistaa läpi musiikistakin.

Voitolla yöhön levyä edeltävinä viikkoina Mäntysaaren Jussi kirjoitti levystä arvostelun, joka antoi osviittaa siitä mitä on odotettavissa. Otinkin levyn julkaisupäivänä hyvin aktiiviseen soittoon ja totesin, että JVG on onnistunut kaksikkona tekemään musiikistaan hyvin tuotteistettua, onnistunutta ja varmasti juuri sitä mitä fanikunta on odottanut. En itse koe musiikin olevan ns. älyttömän hyvää, se on enemmänkin parempaa peruskauraa – sitä mitä popmusiikki oli nuorempana, JVG on nyt sitä. Hyviä taustoja, helposti mukana räpättävää hyvinkin tarttuvilla kertosäkeillä. Levyllä on hyviä hittiralleja useampikin ja knoppina on tosissaan huomattavissa, että mukana on paljon JVG:lle uudempaa elektronisempaa taustaa.

Silti tässä musiikissa on jotakin voimaannuttavaa. Omansalainen boosti pohjautuen siihen ajatukseen, että elämän tulisi olla huolettomampaa ja on muutakin tekemistä kuin murehtia. Mietin, että eikö musiikin perustehtävänä olekin herättää jotain tunteita ja ajatuksia. Ja vaikka musiikki ei olisikaan elämää suurempaa, mutta jos se onnistuu vaikuttamaan kuulijaansa, eikö se silloin ole onnistunut tehtävässään?

Alla vielä hyvä esimerkki siitä kuinka hyvällä mashupilla nostetaan biisin tasoja kymmenkertaiseksi alkuperäiseen nähden.

Kirjoittanut: Eetu
Kategoria: Musiikki
Aiheet: ,

UNIQLO toimittaa Suomeen!

lauantai 08.03.2014 klo 16:32

Törmäsin eilen illan tunteina Facebookissani siihen, että Brittien UNIQLO:n FAQ-sivuilla kerrotaan kyseisen kaupan toimittavan tavaraa myös Suomeen 10 punnan kustannuksella. Pienestä sitä ihminen voikin tulla iloiseksi, koska tämähän tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa mm. sukat, alusvaatteet ja t-paidat tulee turvallisesti hankittua UNIQLOsta ja H&M:lle voi sanoa hei-hei.

Ostin muutama vuosi takaperin käytettynä HYPEBEAST:in forumeilta UNIQLOn kevättakin ja sillä on ikuisesti ollut paikka sydämessäni, vaikka E meillä sitä hyvin vahvasti vihaakin ja ilman kovaa estelyäni olisi sen saattanut ”kadottaakin”. Nyt on orastavana mahdollisuutena saada siis ihan kotiinkuljetuksella uusi vaihtoehtoinen rakkausrotsi päälleni. Orastavaa kutitusta herättelee myös pyöräilyä ajatellen nämä Suomen kevään ja syksyn kovin kylmät ilmat joihin UNIQLOn HEATTECH-vaatetus voisi istua kovinkin hyvin.

Ja jos vielä kaivetaan lisää positiivisia juttuja niin Pharrell Williamsin kanssa huhtikuussa julkaistava yhteistyö laittaa ostoskorin täyttymään varmasti kesää ajatellen.

Pharrell Uniqlo

Tähän vielä tämän aurinkoisen lauantain ja naistenpäivän kunniaksi Outkastin todella timanttinen kappale:

Kirjoittanut: Eetu
Kategoria: Muoti
Aiheet: , ,

Uskon kevään tulemiseen – vakavasti

perjantai 07.03.2014 klo 23:49

Uskoni on vahva siihen, että kevät tulee. Sain itsestäni aikaiseksi käydä korjauttamassa jo loppysyksystä rikkiolleen takakumin Pelagon huollossa, koska minä ja evo (et vaan osaa) sopi hyvin yhteen. Kerron tästä pienen tarinan, johon liittyy minä, uusi pyörä ja Clas Ohlsonin edulliset työkalut, jonka 22-osaisesta avainsarjasta yksikään ei sopinut pyörän rengaaseen vaan olivat penteleet kaikki liian pieniä. Mutta hätä ei siis ollut tämän näköinen, sillä sen vuoksi on olemassa ammattilaisia ja taluttelinkin pyörän Pelagoon huoltoon josta sen tänään kävin poimimassa. Homma toimi kuin junan vessa.

Eduardo

Tämä päivä antoi hyvän kuvan siitä, että kevät on todenteolla tulossa. Hyvä blogivaimoni hoiti myöskin ihan oikeaa kuvajälkeä meikäläisestä, joten miltei livenä päivän asu ja meininki. Tästä luontevana aasinsiltana muutaman viikon takaa kuva klo 17.20 kellonlyömältä, joka todellakin takaa sen, että kohta aurinko ei laske ollenkaan.

Hietalahti

Tämä päivä pyörähuollon osalta jatkui sillä, että tallusteltiin E:n kanssa kahville ja innostuneena Suomen Parhaasta Leipomosta otettiin osoitteeksi Lönnrotinkadulla sijaitseva Krulla. Kyseinen mesta palveli osaltaan ihan OK, Cappuccino sisälsi omaan makuuni sopivan vähän maitoa, mutta ei välttämättä aivan se perinteinen vahva maitokahvi. Juustokakku, croissant ja palvelu oli myöskin osaltaan keskitasoa ja Krullaan voi joskus mennä toiste, mutta seuraavan kerran osoitteena on jokin toinen paikka. Jos siellä ei kuitenkaan ole tullut käytyä, niin kannattaa se ihan sen Itävalta/Saksamaisen meiningin takia käydä kokeilemassa sekä ilmeisesti sunnuntaibrunssi ja jälkiruokabuffet on kovaa valuuttaa.

Krulla

Tämän päivän pohjalta uskallan väittää, että kevät tulee. Huomenna liikutaan jo pyörällä!

Kirjoittanut: Eetu

Treenihommat älypuhelimen avulla

torstai 20.02.2014 klo 15:44

Enkä tarkoita nyt otsikolla sitä, että älypuhelin hoitaisi sen treenaamisen kenenkään puolesta. Kuten aiemminkin kirjoitin, en ole mitenkään liioin aktiivinen liikkumisen suhteen – vaan elämässäni on siunattu enemmän intoa sekä näppäryyttä sormille ja 140 merkin twiittitaidoille. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö kiinnostusta omaan hyvinvointiini olisi. Erityisesti toimistotyötä, lue istumista PALJON, tehdessä sitä alkaa miettimään kovasti että mihin asti sitä tuleekaan säilymään hengissä. Hyvänä esimerkkinä on omaan mieleeni suhteellisen merkittävällä asemalla painunut infograafi istumisen aiheuttamista kuolemista meille.

Päätinkin tehdä tämän osalta hieman toimenpiteitä kun alkoi tuntumaan siltä, että niskat ja yläselkä junttaa kiinni kuin viimeistä päivää. Parisen viikkoa sitten aloitin pienen tehostamisen omaan hyvinvointiini. Kävelen päivittäin onneksi kolmea kilometriä töihin sekä töistä kotiin ja lisäksi myöskin lenkit koirien kanssa, mutta se ei sikäli kaikkea kerralla hoida. Lisäksi näin kevättä kohti mennessä olisi tarkoitus taas aloittaa juoksu, jos vaan saan itseäni riittävästi niskasta kiinni.

Älypuhelin onkin siitä hyvä keksintö jos tahtoo helpottaa omaa elämäänsä niin sen avulla sen kykenee tekemään. Sworkit on älypuhelinsovellus, joka löytyy ainakin iPadille, iPhonelle ja Androideille. Käytännössä softan avulla voi valita treenin muodon, joko venyttelyn tai voimaharjoitelun puolelle ja samassa vaiheessa määrittää kuinka pitkän treenin tahtoo tehdä. Itse olen kevyehköllä asenteella ollut liikkeellä ja tehnyt 5 minuutin voimaharjoittelua, joka on kylläkin saanut lihaksiin sen tunteen mikä tuli yläasteella aina kuntopiirin jälkeen. Tällä viikolla otin matkaan vielä 5 minuutin venyttelyt. Tykkään softasta ja täytyy varmaan piakkoin siirtyä pro-versioon, joka mahdollistaa paljon kustomointia ja pientä viilaamista treeneihin. Sopii ehdottomasti minun kaltaisille kotitreeniä kaipaaville sohvaperunoille ja toimistoduunareille.

Sworkit app

Alta vielä muutamia esimerkkejä treenivaihtoehdoista.

Kirjoittanut: Eetu

4 miestä ja viikonloppu

tiistai 18.02.2014 klo 21:07

Mulla kävi munkki. Voitin Philipsin järkkäämästä kilpailusta itselleni poikien viikonlopun, joka piti sisällään jokseenkin lauantai- sekä sunnuntaipäivän ohjelmaa meikäläiselle ja kolmelle frendille.

En tiedä omista veistoksellisista piirteistäni tai yleisestikään miehisen kaltaisesta parrankasvusta, mutta onnellisena vastaanotin Philipsiltä palkinnoksi em. viikonlopun. Startattiin homma lauantaipäivänä Salmisaaren Megazonesta, jossa taannuttiin lantioon asti olevien 10-vuotiaiden kanssa hetkeksi takaisin lapsuuteen, joskin moitteettoman hyvin. Megazonen jälkeen jatkettiin matkaa kohti Ruoholahdenkadun Groomia, jossa oli luvassa grooming-session Tuborgin oluiden kera. Kyseisen session jälkeen lähdettiin tallaamaan kohti Klaus K:ta, jossa odottikin käytännössä loppuillan ohjelma sekä majoitus.

Klaus K

Näin ensimmäistä kertaa Klaus K:ssa käyneenä täytyy myöntää, että hotellin intiimi tunnelma ja hyvä palvelu oli täysin moitteetonta. Huoneet oli peruskauraa paremmat, joskin ei aivan sitä luokkaa mitä Imagen kokosivun mainoksista on tullut nähtyä. Myöhempää iltaa varten meille oli odottamassa pöytävaraus Il Toscaninissa, joka on Klaus K:n alakerrassa sijaitseva italialainen. Ennen pöytävarausta kerettiin kuitenkin nauttimaan yhdet drinkit hotellin baarissa, jossa kieltämättä useammankin kerran drinkkejä tehnyt baarimikko hoiti pitkästä aikaa itselleni kovinkin tutun Amaretto Sourin.

Amaretto Sour

Jos drinkki ei ole tuttu, niin suosittelen maistamaan paikoissa josta sitä saa – toimii todella hyvin! Tämän jälkeen päästiin ravintolan pöytään, jossa päästiin nauttimaan seuraavankaltaisesta menyystä: prosecolla maustettua mustajuurikeittoa, käsintehtyjä mezzeluneja herne-mascarponetäytteellä, rapeaa Speck-kinkkua, haudutettua karitsanniskaa, paistettua sitruunapolentaa ja marsalakastiketta ja jogurtti-hunaja semifreddoa sekä sitruunasiirappia. Ateria oli suhteellisen varmaa, joskin ylitse muiden nousi karitsanniska, joka oli laitettu äärettömän hyvin ja liha oli suussasulavan mureaa.

Suhteellisen tujakan menuun jälkeen meitä odotti vielä pöytävaraus Ahjossa, joka oli meidän ryhmälle kovinkin suureksi iloksi vielä juomallisena varustettu.

Ahjo Bar & Club

Illasta ei siis sikäli mitään valittamista ja täytyykin vain iloita, että kävi näinkin hyvä tuuri. Isosti myös kiitosta Philipsillä toimineelle ”onnettarelle”, joka tämän allekirjoittaneelle paukautti. Sunnuntaina piti vähän haukkoa happea edellisillan tanssiaskeleiden ja ehkä myös alkoholin johdosta, mutta se on pieni paha tästä kaikesta ilosta. Oli mukavaa.

soulfood

PS. Lisäksi vielä Philipsiltä lahjaksi saadut Beardtrimmer 9000 sekä Bodygroom-vartalotrimmeri pikaisen testauksen jälkeen menevät hyvään käyttöön.

Kirjoittanut: Eetu

Korttipelin takaa löytyy politiikkaa

keskiviikko 12.02.2014 klo 18:55

House of Cards on sarja, joka jolkottaa takaraivossani vähän jopa häiritsevästi jo. Netflix julkaisee tänä perjantaina kokonaisuudessaan toisen tuotantokauden kyseistä sarjaa ja tämä jos mikä tekee meikäläisen hyvin iloiseksi. Viime aikoina kovasti katsottu Suits jäänee nyt hetkeksi täysin toissijaiseksi, sillä Kevin Spaceyn ja David Fincherin kädenjälki sarjassa on ollut kovin koukuttavaa.

Jos siis politiikka, valtapeli, hyvät roolisuoritukset ja intensiivisen salaa koukuttava tv-viihde kiinnostaa – suosittelen tarttumaan joko ensimmäiseen tai tähän toiseen kauteen Netflixissä.

Kirjoittanut: Eetu
Kategoria: Horina
Aiheet: