Olen viime aikoina alkanut käyttämään käveltävän työmatkani oikeasti hyödyllisesti, sillä olen siirtynyt podcastien ihmeelliseen maailmaan ja saanut todeta, että jo näin lyhyellä kartoituksella olen päässyt kiinni erityisen mielenkiintoisiin ja antoisiin tuotoksiin. Viime aikojen isoimmaksi lemppariksi on noussut Monoclen The Entrepreuners, joka on tehty todella laadukkaasti ja nostaa viikottain esiin mielenkiintoisia yrityksiä ja bisnespuolta. Parisen jaksoa taaksepäin yhtenä aiheista oli niin ns. alppimuoti ja sen siirtyminen entistä vahvemmin suuren yleisön ylle. Olen saanut huomata saman ilmiön osaltaan itsessäni, sillä Patagonia on jäänyt kummittelemaan Pinterestistä aikoinani bongaaman kuvan vuoksi.

#Muuten: hieman ohi aiheen: Patagonia on hyvin mielenkiintoinen brändi siitä, että Black Fridayn aikana, yhtenä kuumimpina myyntipäivinä mitä maailmasta löytyy, he laittoivat mainoksen, jossa kehoittivat jättää ostamatta heidän takkiaan (katso mainos). Se miten käänteispsykologia tämän mainoksen osalta toimii on sitten toki taas toinen juttu.

Itseni lisäksi onkin ollut hyvin silmiinpistävää kuinka vahvasti aiemmin ulkoiluun, hiihtoon tai lasketteluun ja lämpimänä pysymiseen tarkoitetut vaatteet ovat saaneet oikeasti jalansijaa kaupunkikuvassa. Jos ajatellaan Canada Goosen takkia ulkonäöltään, ei sitä voida kovin helposti laskea kategoriassaan suoraan katumuotiin, mutta siinäpä se juju taitaakin juuri olla. Helsingin katukuvassa CG:n Arctic Program -logoa näkee toistuvasti ja mikä tietyllä tavalla on silmiinpistävintä on se, että takki saattaa yhtä hyvin olla teini-ikäisen päällä kuin yli 30-vuotiaankin. Ilmiössä on mielestäni hieman samaa kuin Niken Air Maxeissa, joissa ns. ”juoksukengistä” muodostui monelle katumuotia seuraavalla henkilölle täysin vakavasti otettavat käyttökengät. Niitäkin tarinoita on kuultu, ettei baarin ovimies päästä sisään lenkkareissa.

Mitä vanhemmaksi itse olen tullut sitä enenevissä määrin on oppinut arvostamaan vaatteissani käytännöllisyyttä, mukavuutta, lämpöä ja pitkäikäisyyttä. Monet näistä alppimuotimerkeistä, kuten Peak Perfomance, North Face, Patagonia, Moncler tai Penfield vielä edustavat kaikkea edellämainittua. Eikä lie ihan poissuljettua, että tähän asennemuutokseen on saattanut vaikuttaa viime aikoina lähelle tullut meri sekä tuuliset ja sateiset säätilat. Uskallan kuitenkin nähdä itseni käyttämässä joitain näistä vaatemerkeistä ja silti kokevani itseni tyylikkääksi, ainakin ilman ihan mahdottoman suurta Espoo/perheenisä/Volvo-kuski-leimaa.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi oltiin sovittu E:n ja parin frendin kanssa, että otetaan suunta kohti Tukholmaa, sillä olisiko ollut mitään ikävämpää kuin katsoa Linnan juhlista Tampere-versiota? Todellisuudessa tarkoitus oli lähteä vähän tuulettumaan ja ajankohta oli kalentereissa oikeastaan ainoa vapaa ennen joulua. Hypättiinkin siis perjantaina alkuillasta Silja Symphonyn kyytiin.

Olen toistuvasti todennut ruotsinlaivan olevan suomalaisten Las Vegas, jonne mennään sillä samalla mentaliteetilla, että ”mitä laivalla tapahtuu se laivalle jää”. Koko kansan syvien rivien läpileikkaus ja alkoholin katku on niin vahva, että nämä on väenvängälläkin sellaisia reissuja joissa voi käydä vain maksimissaan kerran vuodessa, nimimerkillä edelleenkin baaritiskillä olleiden kanssatilaajien liiallinen läheisyys ahdistaa. Alunalkaen tarkoitus oli ottaa rennosti ja lähteä visitoimaan hyvällä innolla Tukholmassa, mutta tarinat jotka alkavat alustuksella, ehkä yhdet vain saa aina oman roolinsa. Voitaneen korjata, että tarkoitus oli ja lopputulema oli suhteellisen hyvällä innolla.

Aloitettiin paikalliset seikkailut löytämällä itsemme Café Bel Mondo nimiseen kahvilaan, jossa oli hyvän sisustuksen lisäksi erittäin mukava tunnelma. Ei voi olla antamatta pisteitä myös siitä, että meidän aamiselle ostamat ruoat oli todella maukkaita. Kahvila oli lisäksi kahdessa kerroksessa, jonka myötä ylätasanteella sai mukavan rauhallisen sopen, jossa pystyttiin mutustamaan aamiainen nelistään. Uskallan suositella Ruotsin matkaajille!

Päivä kului muuten hyvin pitkälti seikkaillessa eri kauppoja sekä kaupunkia ympäriinsä. Mitään sen suurempia päämääriä ei suunnitelmissakaan ollut, joten paljolti tuli vain käveltyä ympäri Tukholman liikkeitä. Suurimpina asioina mieleen painui miellyttävän talvinen tunnelma, joskin kylmä tuuli ja pikkupakkasen yhdistelmä oli satunnaisesti aika lamauttavakin. Sen lisäksi vaikutti, että ruotsalaisillakin oli kovin joulukiireet päällä ja tämän johdosta kauppakeskuksissa oli monessa kohtaa todella paljon porukkaa, josta valtaosa tuntui käyttäytyvän huonosti ja vähät välittäen käytöstavoistaan. Ei annettu sen kuitenkaan latistaa vaan pidettiin hyvää (joulu)henkeä yllä.

Yleisesti ottaen raskas, mutta mukava reissu. Sikäli takki tyhjä Tukholman osalta taas hetkeksi, että muutaman kuukauden lepotauko visiitistä lahden toiselle puolen on oikein kaivattu. Reissusta ei sikäli jäänyt käteen muuta kuin hieman pahoinvoiva olo ja mukavia muistoja, joista tärkeimpänä kuitenkin se, että oli hauskaa!

Ah, tekniikka. Tuo ikuinen murheenkryyni, mutta samalla niin kovin rakas. Aiemman urataustani pohjalta, kun työskentelin vielä Kauba.cossa (tuttavallisemmin Verkkokauppa.com) tuli tietynlaista tech-friikkiyttäkin harrastettua ja ostettua paljon sellaista mitä sieltä lähdön jälkeen ei ole pahemmin kaivannut. Sen siitä saa kun katselee päivät pitkät elektroniikkaa ympärillään.

Tarvekartoitin itselleni kuitenkin työpaikan vaihdon myötä uudet kuulokkeet. Enemmän matkustamista julkisissa tai kävellen sekä työympäristön avokonttori on kyllä todistanut sen, että kuulokkeet tulee oikeasti tarpeeseen. Tänään viimeksi mietin, että olisipa kunnon kuulokkeet nappien sijaan, sillä kaikki vaan kuulostaa kunnon äänentoistolaitteista tai hyvistä kuulokkeista paljon paremmalta. Aiemmin käytin pitkäänkin Kossin Porta Pro -kuulokkeita, jotka onkin ihan hyvä valinta, mutta eivät nyt tähän nälkään enää riitä vaihtoehdoksi.

Kuva: Koss Porta Pro

Tästä hyvin luontevana jatkona menin päättämään kuulokkeiden hintalapuksi sen n. sata euroa ja painotin ulkonäkötekijöitä (ehkä vähän suosituksillakin) Marshall Major -kuulokkeisiin.

Kuva: Marshall Headphones

Josta sitten pienen pohdinnan ja harkinnan jälkeen yhdeksi vaihtoehdoksi on kiilannut mukaan Sennheiser Momentumit, jotka laittaa 300 euron hintalapullaan vähän yskimään, mutta samalla houkuttaa paljon laatunsa vuoksi. Toinen vaihtoehto olisi ottaa halvemmat ja pienillä teknisillä eroilla olevat Sennheiser Momentum On Ear -kuulokkeet, mutta, mutta, mutta. Taas kerran harkinnan paikka.

Kuva: Sennheiser Momentum

Se mihin kuulokkeisiin sitä maaliviivalla sitten tuleekaan päädyttyä on vielä auki ja erityisemmin ehkäpä se, että milloin se maaliviiva ohitetaan. Joulun jälkeen näitä vasta aletaan kunnolla katsomaan ja pitäähän sitä nyt kunnolla pohdinta-aikaa jättää ettei vain päädy vahingossa huonoon vaihtoehtoon?

Lähdin viikonlopuksi karkuun Helsinkiä osoitteenani Mouhijärvi, jossa isoäitini asuu. Ajatuksena oli saada pieni lepoviikonloppu ennen joulua ja samalla myös hengähtää hetki ajatuksien kanssa. Mikä teki matkasta vielä itselle uutta (aiemman oman autoilun sijaan) oli se, että nappasin perjantaina junan kohti Hämeenlinnaa, josta jatkoin autolla Mouhijärvelle.

Välillä tekee ihan hyvää ottaa aikaa ja erityisesti itse koen, että haluan pitää suhteeni isovanhempiin lämpimänä, sillä se kaikki kokemus ja tieto, jota heiltä saa on suoraa perimää itselle. Nämä asiat eivät välttämättä muutamia vuosia sitten ole olleet läheskään niin tärkeitä, kun ne nyt ja tulevaisuudessa tulevat olemaan. On ilmeisesti valitettavan luontevaa, että mitä vanhemmaksi tullaan sen enemmän omaa perimäänsä rupeaa miettimään – joskin sukututkimukset jääköön vielä ihan muille sukulaisille.

Lauantain lehdenhakumatkalla intouduin vielä vloggaamaan. Yrityksenä oli saada video julkaistua jo silloin kun se oli ajankohtaista, mutta sijainnin ollessa jotakuinkin keskellä ei mitään, niin mobiiliverkko ei sitten jaksanut kantaa videota YouTubeen saakka. Nyt takaisin ”sivistyksen” pariin saapuessani sain videon perille saakka:

Mittasin viikonlopun onnistumista muutamilla ranskalaisilla viivoilla:
– Laatuaikaa isoäidin kanssa
– Sauna
– Hiljaisuus ja omat ajatukset
– Hetken hengähdys koirien lenkittämisestä
– Lumisade ja joulufiilis
– Diana Krallin joululevy

Voiko tälläiseltä viikonlopulta muuta odottaakkaan? En usko.

Moi. En kerro olevani huono bloggaaja, mutta välillä prioriteetit paukkuu johonkin muuhun. Silti täytyy kuitenkin sanoa, että tämä miltei kahden kuukauden jakso, kun on ollut oma julkaisukanava johon tuutata niitä siistejä juttuja sekä kuulumisia on ollut oikein antoisaa. Kiritään siis pari viime viikkoa kiinni teksti- ja kuvamateriaalilla (erityisesti toi ruokapuoli, ihan muuten vaan)! Huomaa myöskin, että näin pimeyden saavuttua tuntuu kuvien määrä heti vähentyneen kumman paljon, joka siis kertonee samalla siitä, että lumen pitäisi jo sataa.

Postauksen pääkuvana on meidän tuorein investointi – alle 4 euroa maksanut seinätarra jostain Aasian perähikiältä. Ensimmäisen tilauksen kanssa kävi niinkin yllättävästi, että kyseistä tarraa ei koskaan meidän postilaatikkoon asti saapunut, joten tämä lie aiemman kaksonen.

Tässä meidän soma neiti näyttää ”kauniimman” puolensa.

Jatkettiin E:n kanssa tätä talven ja joulun odottamisen tematiikkaa, osui ja upposi.

Tää oli ensimmäinen resepti, jota koitin imitoida Pinterestin pohjalta mahdollisimman paljon. Tähän tähdättiin ja tälläistä siitä sitten tuli:

Duunissa sisäisen palaveripäivän + pikkujoulujen kunniaksi pääsin kokeilemaan Ravintola Rullan rullia, jotka oli ihan mielenkiintoinen kokemus ja varmaan tulevaisuudessa tulee pyörähdettyä toistekin ravintolan listan äärellä.

Ja koska kovin vahvalla ruokateemalla mentiin tämä postaus niin tässä edeltävän sunnuntain nautintoainekset, jotka meni meidän perheen työnjaolla ”pese sinä Dina niin mä laitan meille brunssia” ála E. Sehän sopi enemmän kuin hyvin.

Perjantaina luvassa pitkästä aikaa pientä reissaamista, kun otan nokan kohti isoäitiäni ja matkustelen kohti Mouhijärveä. Mutta nyt kutsuu ensimmäisen kunnon pakkaspäivän iltaulkoilut hurttien kanssa, mukavaa viikkoa!

PS. Tässä tämän illan biisi:

Kanye West on yksi niistä artisteista, joka on kulkenut musiikkisoittimeni mukana vähintäänkin vuodesta 2005 saakka. Ollaan siis kuljettu miltei kymmenvuotinen taival. Ja juuri tämän vuoksi onkin surullista katsoa mitä artisti nykyään tekee. Kun kuitenkin ajatellaan julkaistujen levyjen kokoelmaa, johon kuuluu sellaisia timantteja kuin The College Dropout, Late Registration ja jopa vielä Graduation. Sekä ihan-ookoo -perässähiihtäjinä 808’s & Heartbreak ja vielä jokseenkin myös My Beautiful Dark Twisted Fantasy. Uusimman Yeezus -levyn kanssa ollaan menty jo aika hyvin metsään. Kyseisen levyn biiseistä oikeastaan Blood On The Leaves on ollut ainoita toistolla olleita biisejä ja se on melko paljon artistilta, jota olen kuunnellut yli 30% enemmän (yli 2500 kuuntelukertaa) kuin sitä seuraavaa artistia (joka on muuten Jay-Z).

Onkin sikäli surullista, että koko Kanyen touhu on alkanut olemaan vain maanisen julkkiksen sekoilua. Johtuisiko sitten siitä, että kaikki se tarvittava on jo saavutettu ja nyt on status, jolla voi vaan flipata. Vähän liian herkkänä kaikelle, jopa huumorille. Hyvänä esimerkkinä Twitter-flipautus Jimmy Kimmelille, josta herää vain tunteiden puolella sääli. Ei ole mielestäni pelattavissa huumorikortilla, vaikka toki kuvaan varmasti kuuluu tämänkaltaiset reaktioiden herättämiset. Bound 2:n video mielestäni sinetöi aika hyvin koko kuvan, mitä Kim Kardashian edes tekee allaolevassa videossa?

Ja tähän tietenkin ansaittu vastine Seth Rogenilta ja James Francolta:

Vielä, kun tulisi Hey Maman kaltaisia biisejä. Koska ennen oli kaikki vähän paremmin, jopa Kanye.

Tykkään matkustaa (aika yllätys kaikille varmaan). Koen kuitenkin matkustamisen olevan yksi parhaista asioista joilla pääsee eletyssä elämässä ns. ”toiseen ulottuvuuteen”. Maailma on aina erilainen toisten ihmisten arjessa ja erityisesti paikalliskulttuurien vaikutus ihmisiin antaa turistille aina kourallisen kokemuksia. Olen lapsesta pitäen saanut onnellisesti matkustaa jokusen kerran, vaikka maailmaa on edelleen ronskisti näkemättä. Tällä hetkellä jalkani ovat kuitenkin käyneet 13 eri kohteessa, joista parhaiten mieleen on painuneet Singapore, Kuuba ja Berliini. Vaikka lentokoneella matkustaminen, erityisesti isojen aikaerojen maihin on suhteellisen raskasta, niin paikallepääsy yleensä korvaa aiemmat rasitteet.

Edellisvuonna tähän aikaan oli kova matkakuume päällä, sillä matkavaraukset lie päiväytyneet juuri samoille ajankohdille. Matkakohteena oli helmikuussa Singapore toistamiseen meikäläiselle ja E:lle ensimmäistä kertaa. Nyt ei sikäli voi hehkuttaa, sillä mitään valohoitoa ei jouluvaloja enempää ole tarjolla tälle talvelle. Keväällä varmaankin tulossa pikainen viikonloppupyrähdys johonkin Euroopan kohteeseen, muttei mitään sen ihmeempiä.

Isoimpina ongelmina muutaman viime reissun aikana on ollut matkalaukku, sillä niitä nyt edeltävälläkin kerralla tuli lainaltua vähän sieltä-sun-täältä, jotta saatiin kahden viikon reissuun tarvittavat tavarat mahtumaan matkaan, tai siis, kahden viikon aikana ostetut tavarat tuotua takaisin Suomeen. Nämä laukut, kun on vähän niitä asioita mistä ei tavallaan haluaisi maksaa rahaa, kun niitä kuitenkin tarvitaan vain korkeintaan muutaman kerran vuodessa. Se onkin lie osasyy sille, että lentokentillä tulee katseltua hyvin mustasukkaisesti muita matkustajia, joilla on niin hienot nelipyöräiset trollit jotka ei myöskään paina yhtään mitään, eli heillähän ei tämän myötä tietenkään painorajoituksetkaan tule koskaan vastaan (nimimerkillä parhaimmillaan ilmakuivattua kinkkua siirrelty käsimatkatavaroihin).

Lopputulemana olen tullut siihen tulokseen, että merkkivalikoimaan kuuluu kaikki kaksi vaihtoehtoa: Samsonite tai Rimowa. Edeltävistä siis jompikumpi tulee päätymään joskus tulevaisuudessa kellarivarastoon niitä tulevaisuuden matkoja ajatellen. Kirjoituksen idea pulpahti päähäni sen myötä, kun bongasin, että Moncler oli valmistanut yhteistyössä Rimowan kanssa hienon matkalaukkukokonaisuuden, johon sisältyy Monclerin myötä suhteellisen kattava tarjonta myös sisäpuolelle.

Kuvat: The Moncler Group

Joskin, kutinani on, että tämä yli 1 300 euroa maksava kokonaisuus ei välttämättä tule allekirjoittaneella tapahtumaan, vaan ostettava matkalaukku on lähempänä jompaa kumpaa seuraavista:

Rimowa Salsa Deluxe

Kuva: Rimowa

Samsonite Cubelite Spinner

Sitä päivää sitten vaan odotellessa.

Koska myönnän laiskuuteni, vloggasin. Hyvää maanantaita!

PS. Arvostan muuten todella paljon näitä YouTuben kaikkia kolmea thumb-kuvavaihtoehtoa, jotka on kaikki about yhtä hanurista

Horisin muutama päivä sitten syksystä ja kerroin kuusi keinoa kuinka se selätetään. Siitä saadaankin oikea aasinsilta yhteen listan kohdista, eli musiikkiin. Musiikki toimii todella tärkeänä osana omaa elämää ja uskallan sanoa, että kuuntelen sitä paljon. Hauskana knoppina tätä kirjoitusta varten tarkistin oman Last.fm -tilini, jonne olen kartuttanut omaa kuunteluhistoriaani vuodesta 2005 asti ja pikaisella laskulla pääsin siihen tulemaan, että olen kuunnellut keskimääräisesti n. 41 kappaletta päivässä ja vuositasolla yli 15 200 kappaletta. Jos palvelu ei ole tuttu kannattaa se ottaa käyttöön, sillä seurannan saa suoraan Spotifyn asetuksista lyötyä päälle ja palvelusta irtoaa ihan hauskaa dataa siitä, mitä tuleekaan kuunneltua.

En varmaan (vielä) ole kerennyt kertomaan, että olen virallisesti farkkufriikki. Se meinaa sitä, että farkuissa on meikäläisen heikko kohta, joka aiheuttaa hyvin usein sen, että ostan denimiä vaikken sitä oikeasti tarvitsekaan. Intohimoinen suhteeni farkkuihin on alkanut useamman vuoden takaa ja kiertokulku oman ikääntymisen mukana on johtanut siihen, että lahkeiden koko on pienentynyt sen myötä kuin muutamia vuosia on vierinyt. Nykyään kaapista löytyykin parisenkymmentä kappaletta farkkuja – eivätpähän kerkeä kulumaan, kun päivittäin vaihtaa. Merkkivalinnoissa en sikäli ole ihmeemmin määritellyt, että mitä puetaan tai mitä ei pueta, mutta olen huomannut, että mm. Nudie ja Tiger Of Sweden ovat onnistuneet tekemään allekirjoittaneen jaloille hyvinkin istuvia farkkuja.

Ja kun farkuista on puhe: tässä todella kiinnostava video siitä kuinka Nudien farkkujen valmistus tapahtuu, alkulähteiltä lopputuotteeksi.

Nudiella on lisäksi aivan törkeän siisti Wear & Tear -osio, jossa verrataan alkuperäisiä farkkuja esimerkiksi kolme vuotta käytettyihin. Todella hyvännäköisiä housuja, joskin omalla vaihtovälilläni voin vaan unelmoida, että omat farkut muuttuisi jossain vaiheessa niin kulutetuiksi. Tai ehkä pitkässä juoksussa, mutta pelkään että vuosien aikana saattaa myös paino heittää jokusia kiloja, jolloin voi olla että kovassa käytössä olleet farkut jäävät pieniksi.

Kuva: Nudie Jeans