Childish Gambino on gänäs

perjantai 09.01.2015 klo 18:52

Childish Gambino oli vuoden 2014 yksi yllättäjistä julkaisemallaan Kauai -ep:llä (joka on muuten todella tsekkaamisen arvoinen kokonaisuus). Mielenkiintoa jotenkin lisätäkseen herra Donald Grover myöskin tiputti sosiaalisessa mediassa Instagram- ja Twitter-tilinsä täysin tyhjiksi, joka sai aikaan jokusen huomion myös verkkomedioissa sekä toki myös ansaittua julkisuutta. Sillä tässä sitä mennään. Tuorein Hiro Murain ohjaama video Sober löytyy tuolta julkaistulta EP:ltä ja myönnän että en ehkä aivan noilla liikkeillä ole ottanut omaa toisintoani jostakin humalapitoisesta illasta, mutta lähellä on käyty.

Kirjoittanut: Eetu
Kategoria: Musiikki
Aiheet:

Entourage -elokuva odotuksissa

perjantai 02.01.2015 klo 23:52

On se. Vaikka onkin hieman samankaltainen ”tehdään ilosta tuottojen vuoksi” -elokuva, kuten Sinkkuelämää ja pitkään huhuttu Frendit. Sain kuitenkin HBO:lta katseltua kaikki 7 kautta Entouragea kesällä loppuun ja sarjan helppous sekä viihdyttävyys on yksi merkittävä syy, jonka vuoksi uskon elokuvan olevan arvoisensa. Lisäksi myös leffan olisi tarkoitus jatkaa sarjan juonta eteenpäin, joten oletan että tästä ei tule irrallista sivujuoksua.

Elokuvahan on virallisesti lyöty lukkoon jo syyskuussa 2012, jonka jälkeen monestakin syystä on tuotanto ja toteutus ollut seisahtunut. Elokuvan valmistuminen lienee myös pyörinyt hyvinkin vaakalaudalla moneenkin kertaan, mutta virallisten tietojen mukaan Entourage -elokuva ilmestyy jenkkiteattereihin kesällä 2015, joten hyvissä odotuksissa olisi että loppukesästä tuota pätkää saattaisi myös Suomessa päästä näkemään. Odotuksissa siis on.

Kirjoittanut: Eetu
Kategoria: Horina
Aiheet: ,

Keski-ikäisgeeni

sunnuntai 28.12.2014 klo 14:33

Luulin vakavasti muutama vuosi takaperin, että olen perin aikaisin keski-ikäistynyt. Koin vähän samalla tavalla kuin Laura Grönqvist kirjoitti Hesarin kolumnissaan Tuliko minusta tylsä, koska en oppinut dokaamaan?. En jotenkin jaksanut sen kummemmin miettiä lähteväni baariin ja koin, että ilta on osaltaan onnistunut myös kotona. Tämä on edelleen osaltaan totta, mutta olen saanut huomata iloisen tekijän, että ulos lähtiessä sitä väkisin sosialisoituu.

Kirjoittanut: Eetu
Kategoria: Horina
Aiheet: ,

Kuinka selvitä joulusta?

tiistai 23.12.2014 klo 18:25

Se on aina jännä, kun kovasti suunnittelee niin kaikki menee jotakuinkin pieleen. Tänään mun piti olla tähän aikaan jo kovaa vauhtia ajamassa kohti Hämeenlinnaa viemään meidän hurttia hoitoon, mutta kohtalo päätti toisin. Tämä kuitenkin johti siihen, että nyt olen leikkinyt vapaapäivän projektipäällikköä ja koittanut selvittää ratkaisuja miten koirat saadaan Hämeenlinnaan sekä miten saan vielä viimeiset joulun ruokaostokset tehtyä. Jos jotain positiivista, niin lahjat on jo ostettu.

Kerään tällä hetkellä voimia siihen, että kohta Kampin kauppakeskuksen ruokakaupat kutsuvat ja sen jälkeen toivottavasti pikainen piipahdus hermoja lepuuttamaan yhden kaljan ajaksi johonkin sopivaan olutravintolaan.

Lisäksi löysin juuri ratkaisun joulusta selviämiseen ja uskon vakaasti, että se on tämä video.

Itseasiassa jouluhan on rauhan aikaa, mutta tämä ns. ennakoiva vaihe on aina vähän henkistä kuormitusta lisäävää ajanjakso. Uskon kuitenkin vakaasti, että valkoinen maa sekä joulumieli voittaa ruuhkan ja ärsyyntyneet ihmiset.

Hyvää joulua sinulle!

Kirjoittanut: Eetu
Kategoria: Elämää
Aiheet:

Vuoden 2014 paras räppilevy tulee J. Colelta

tiistai 23.12.2014 klo 01:12

J. Cole julkaisi tuoreimman 2014 Forest Hills Drive -levynsä 9.12.2014 ja se loikki melko pikaisesti Billboard 200 -listan ykköspaikalle. Eikä syyttä. Levy sisältää todella monta kovaa raitaa ja mukaillen arvostelut on toitottaneet herralle räppikuninkuutta Nas:in kaltaisesti. En itse ole koskaan ollut erityisemmin Nasin perään, joka osaltaan ei ehkä anna sitä oikeutta J. Colelle siitä mitä hän levyllään on saanut aikaiseksi.

Kirjoittanut: Eetu
Kategoria: Musiikki
Aiheet:

Urbaanin nuoren miehen joululahjalista

tiistai 09.12.2014 klo 21:04

Itseäni viihdyttääkseni ajattelin tappaa aikaa ja koostaa hieman omien Pinterest-taulujeni pohjalta ajatuksia siitä, mitä lahjoja toivoisin saavani ylianteliaan joulupukin visiitillä. Lisäksi näin suhteellisen tuoreena yrittäjänä lompakkoni ei aivan anna vielä myöten ostella älykelloja tai satasen laakia olevia Nikejä – silloin siis sopii leikkiä eskapismilla ja tehdä toivelistoja vähän niinkuin lapsena.

Kirjoittanut: Eetu
Kategoria: Horina
Aiheet: , ,

Viro on varma valinta matkakohteeksi joulun alla

sunnuntai 07.12.2014 klo 19:14

Olen ottanut itselleni tavoitteen tulevaisuutta varten, että niin kauan kun asumme E:n kanssa Jätkäsaaressa ja Länsisatama sijaitsee samalla etäisyydellä kuin lähin sporapysäkki, niin kauan koitamme pitää tiukasta Viron matkailutahdista kiinni. Nyt oli 7 kuukauden sisään kolmas kerta. Osaltaan toki myönnän, että reissut tapahtuvat myös osaltaan varastontäyttöä varten.

Kirjoittanut: Eetu
Kategoria: Matkailu
Aiheet: , , ,

Sushin perusoppimäärä

sunnuntai 30.11.2014 klo 04:50

Meni melko kauan ennenkuin elämässäni astuin ensimmäisen kerran sushiravintolaan, joka sekin itseasiassa tapahtui Ruotsissa joskus vuoden 2010 alussa. Sen jälkeen olen käynyt lähinnä satunnaisesti nauttimassa sushia siellä täällä. Trendin osaltahan on selkeästi ollut nähtävissä sushin nousu, sillä sushiravintoloiden laajentuminen ympäri pääkaupunkiseutua antoi jo omaa osviittaansa aiheesta.

Kirjoittanut: Eetu
Kategoria: Horina
Aiheet:

Nykyajan Leonardo da Vinci on Snoop Dogg?

tiistai 11.11.2014 klo 20:48

Pysähdyin tämän kohdalla hetkeksi päivittelemään, että voiko tää oikeasti olla totta.

Kirjoittanut: Eetu
Kategoria: Muoti
Aiheet: ,

Olisiko Kendrick Lamar uusi André 3000?

tiistai 04.11.2014 klo 20:41

Kendrick Lamar nousi ehdottomasti yhdeksi räpin yleisösuosikiksi elokuussa 2012 julkaistun good kid, m.A.A.d city -levynsä myötä. Muistan itse tutustuneeni noin vuotta aiemmin julkaistuun Section.80-levyyn jossakin rakosessa, mutta siihen hetkeen annoin levyn olla yhden kuuntelukerran jälkeen rauhassa. Voidaan sanoa, että jos räppiä kuuntelevana ei ole törmännyt Swimming Poolsiin (Drank) taikka Bitch, Don’t Kill My Vibeen niin silloin on tullut kuunneltua ihan vääriä levyjä.

Syyskuussa virallisesti julkaistu i -kappale on tulevan kolmannen studioalbumin (TBA) ensimmäinen sinkkulohkaisu, jossa on selkeästi potentiaalia. Itse uskalsin katsella tähtitaivaalle ja povata tämän pohjalta hyvin lupaavaa tulevaisuutta kyseiselle räppitähdelle. Biisissä on mielestäni kovinkin paljon Outkastista tunnetun André 3000:in kaltaista vibaa ja sen vuoksi nostin Kendrickille heti pisteitä biisin osalta. Mielenkiintoiseksi jääkin, että mitä tuleva albumi tulee tuomaan mukanaan ja palataanko muissa biiseissä takaisin rehelliseen räppiin. Alta löytyy vielä juuri julkaistu musiikkivideo biisille.

Kirjoittanut: Eetu
Kategoria: Musiikki
Aiheet: