Childish Gambino oli vuoden 2014 yksi yllättäjistä julkaisemallaan Kauai -ep:llä (joka on muuten todella tsekkaamisen arvoinen kokonaisuus). Mielenkiintoa jotenkin lisätäkseen herra Donald Grover myöskin tiputti sosiaalisessa mediassa Instagram- ja Twitter-tilinsä täysin tyhjiksi, joka sai aikaan jokusen huomion myös verkkomedioissa sekä toki myös ansaittua julkisuutta. Sillä tässä sitä mennään. Tuorein Hiro Murain ohjaama video Sober löytyy tuolta julkaistulta EP:ltä ja myönnän että en ehkä aivan noilla liikkeillä ole ottanut omaa toisintoani jostakin humalapitoisesta illasta, mutta lähellä on käyty.

J. Cole julkaisi tuoreimman 2014 Forest Hills Drive -levynsä 9.12.2014 ja se loikki melko pikaisesti Billboard 200 -listan ykköspaikalle. Eikä syyttä. Levy sisältää todella monta kovaa raitaa ja mukaillen arvostelut on toitottaneet herralle räppikuninkuutta Nas:in kaltaisesti. En itse ole koskaan ollut erityisemmin Nasin perään, joka osaltaan ei ehkä anna sitä oikeutta J. Colelle siitä mitä hän levyllään on saanut aikaiseksi.

Kendrick Lamar nousi ehdottomasti yhdeksi räpin yleisösuosikiksi elokuussa 2012 julkaistun good kid, m.A.A.d city -levynsä myötä. Muistan itse tutustuneeni noin vuotta aiemmin julkaistuun Section.80-levyyn jossakin rakosessa, mutta siihen hetkeen annoin levyn olla yhden kuuntelukerran jälkeen rauhassa. Voidaan sanoa, että jos räppiä kuuntelevana ei ole törmännyt Swimming Poolsiin (Drank) taikka Bitch, Don’t Kill My Vibeen niin silloin on tullut kuunneltua ihan vääriä levyjä.

Syyskuussa virallisesti julkaistu i -kappale on tulevan kolmannen studioalbumin (TBA) ensimmäinen sinkkulohkaisu, jossa on selkeästi potentiaalia. Itse uskalsin katsella tähtitaivaalle ja povata tämän pohjalta hyvin lupaavaa tulevaisuutta kyseiselle räppitähdelle. Biisissä on mielestäni kovinkin paljon Outkastista tunnetun André 3000:in kaltaista vibaa ja sen vuoksi nostin Kendrickille heti pisteitä biisin osalta. Mielenkiintoiseksi jääkin, että mitä tuleva albumi tulee tuomaan mukanaan ja palataanko muissa biiseissä takaisin rehelliseen räppiin. Alta löytyy vielä juuri julkaistu musiikkivideo biisille.

Cocoa Music tekee kyllä todella timanttista jälkeä niin musiikki- kuin videoproduktoillaan. Gracias, Noah Kin ja viimeisimpänä Biniyam varmistaa kyllä paikkansa meikäläisen soittolistoilla. Täytyy lisäksi nostaa hattua kyllä kaverilla, sillä kyseinen saksa/etiopia -lähtöinen nuori mies on vasta 18-vuotias ja laatu näinkin kovaa.

Tämä vain toimii.

Kuinka moni muistaa vuoden 2005, kun Brandon julkaisi levynsä The Outcome tai puhumattakaan sitä edeltäneestä This Town -mixtapesta, jolla tämä suomenkielinen kaveri räppäsi englantia miltei virheettömästi. Levy tuli ulos silloin Alarm Entertainmentin alta, joka oli siis Rähinä Recordsin alaisuudessa toimiva tytäryhtiö. Kyseisen yhtiön kautta tiputettiin ulos ainakin Brandonin ja Joniveljen soolot ennen 2010-luvun alkua. En tiedä milloin suomalainen räpmusiikki voi yhtä hyvin – nykypäivänä vaiko silloin. Levy oli kuitenkin hiomaton timantti, sillä tuotantopuolella oli useinkin tavattu SAKKE AALTO ja miksauksen puolella taikasauvoja oli pyörittänyt Iso H ja Jukka Immonen.

Otinkin tämän vuoden puolella innolla vastaan uutisen, että Brandonilta on tulossa uusi sinkku Run Free, joka julkaistiin toukokuun puolen välin paikkeilla. Biisi oli freesi.

Uusi kulma enemmän rokahtavalla kokonaisuudella ja selvästi vajaan kymmenen vuoden kehittymisellä musiikillisesti mm. Signmarkille äänensä antaneena – on tämä kaikki tuonut Brandonille hyvää uutta särmää. Vaikka levy on tulossa ulos ilmeisesti Sony Musicin kautta, antanee se kuitenkin markkinointikoneistolle mahdollisuuden saada biisi soimaan soittolistoilla, eikä tässä siis ole mitään pahaa. Täytyy kuitenkin huomauttaa, että tämä nykyinen musiikki muistuttaa tietyllä tavalla vuonna 2011 omissa soittolistoissa pyörinyttä The Irrationalsia, joka ei ollut lainkaan pöllömpää rokkiin vivahteista suomimusiikkia sekään.

Syyskuun alussa tullut toinen sinkku Put Me On oli selkeästi Run free:täkin kovempi. Biisin oman osansa antamassa on suomalaisen soulin uuden tulemisen tiimoilta useastikin tavattu Osmo Ikonen. Biisi on HYVÄ ja tällä voidaankin pomppia soittolistoille ja valloittaa jopa muita maita. Toivon ja uskon, että potentiaali löydetään myös suuremman yleisön parista, sillä Brandon on tullut selkeästi jäädäkseen.

PS. Jos uusi tuleminen kiinnostaa tarkemmin kannattaa käydä lukemassa ja kuuntelemassa Basson tuoreahko haastattelu.

Kube oli meikäläiselle artistina vahvaa kysymysmerkkiä vielä parisen vuotta takaperin. Muistan kun ensimmäisen kerran kuulin Bassolta Vimosen Päälle -biisiä ja kyseisen kappaleen videon julkaisuvaiheessa, en sen enempää lämmennyt artistiin.

Annoinkin sikäli Kuben soittokertojen osaltani olla, kunnes pompattiin muutama kuukausi eteenpäin ja silloisen työrupeaman aikana laitoin Kubenrapinat -mixtapen soimaan aktiivisesti josta se sitten soittolistalle jäikin. Ylä- ja alamäkeä sikäli, seuraavan levyn sinkkubiisinä ollutta Lentokonetilaa fiilistelin erityisesti todella onnistuneen videon osalta, josta käy kiittäminen Teemu Saariota, joka tunnetaan paremmin Chebalebana.

Toukokuun 2013 lopussa ilmestynyt Lentokonetila -levy oli kuitenkin hajanainen ja koin silloin (sekä edelleen), että Kubenrapinat -mixtape oli huomattavasti onnistuneempi kokonaisuus sekä sisälsi selkeästi parempia raitoja. Kubelle pitää silti antaa pisteet siitä, että ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien on artistista välittynyt oma uniikki tyyli ja selkeä halu tehdä musiikkia omilla ehdoillaan. Ehkä osaltaan sen työskentelytavan pohjalta tammikuussa 2014 JUMAL FLOW räjäyttikin allekirjoittaneen hypemittarit. Muistan edelleen katselleeni kappaleen videota ensimmäistä kertaa ja miettineeni kuinka fresh biisi erilaisuudellaan olikin.

Kyseinen kappaleen pohjalta odotusarvot seuraavaa levyä kohden oli selkeästi kasvaneet edeltäjästään ja myös toisena videoirroituksena ollut Homma menee alas oli ihan miellyttävä tuttavuus Sakke Aallon biitillä ja OK-räpeillä. Tämän vuoden toukokuussa julkaistu Flow -levy oli muutaman maistelukerran jälkeen kympin arvoinen ja on todella ansainnut useat soittokertansa. Levyjulkkarikeikalla käyneenä täytyy lisäksi sanoa, että Kube onnistui kivuttomasti lunastamaan oman paikkansa niiden artistien joukoissa, jonka tekemisiä seuraan enemmän kuin mielenkiinnolla. Kaikista tuoreimpana videobiisinä julkaistu Antisankari on myöskin erittäin tiukka raita.

On kuitenkin selkeää, että lähtökohdiltaan Kuben musiikki tulee täysin eri maailmasta kuin henkilökohtaisesti itse. Sikäli keikankin pohjalta oli ”hauska” huomata, että näkökulmaerot joita omissa mielipiteissäni ja kokonaisuuksissa artistin näkemyksiin nähden eivät ne silti ole esteenä sille ettenkö kykenisi todella fiilistelemään musiikkia. Huolimatta myös siitä, että musiikki on rehellistä lähiöräppiä sekä on mielestäni lähimpänä jenkkiräpin gangstakulttuuria käännettynä suomalaiseksi – on Kube siltikin selkeästi tämän vuoden kovin suomalainen rap-artisti.

Kirjoitus tulee karvan myöhässä siitä kun levy julkaistiin, mutta tuleepahan kuitenkin. JVG oli meikäläiselle alkuun ihan hauska ilmiö jota seurasin pidempäänkin lähinnä Basson keskustelufoorumeilta. Hittirenkutukset kuului radiossa sekä Helsingin yössä satunnaisesti ja kyllähän sitä Epoo sekä muita ralleja tuli hoilattua humalpäissään mukanakin. Meni kuitenkin jokunen hetki ennenkuin uhrasin Mustaa Kultaa -levylle yhtään enempää aikaa ja jouduin sikäli nielemään omia sanojani JVG:n huonoudesta. JVG.fi:n ilmestyessä otin levyn soittoon samantien sekä myönnettäköön, että molemmat levyistä on ehjiä kokonaisuuksia omilla biiseillään ja heitoillaan. Isoimpana kysymyksenä itselleni on kuitenkin ollut se, että miten paljon kyseinen kaksikko onnistuu kehittämään musiikillista antiaan ja kuinka hyvin kolmas levy tulee onnistumaan. Keikkamyynnin kanssa en jaksa uskoa olleen ongelmia ja YouTubesta löytyvien videoiden pohjalta JVG on saanut elää hyvinkin huoletonta elämää. Sellaista elämää, mikä paistaa läpi musiikistakin.

Voitolla yöhön levyä edeltävinä viikkoina Mäntysaaren Jussi kirjoitti levystä arvostelun, joka antoi osviittaa siitä mitä on odotettavissa. Otinkin levyn julkaisupäivänä hyvin aktiiviseen soittoon ja totesin, että JVG on onnistunut kaksikkona tekemään musiikistaan hyvin tuotteistettua, onnistunutta ja varmasti juuri sitä mitä fanikunta on odottanut. En itse koe musiikin olevan ns. älyttömän hyvää, se on enemmänkin parempaa peruskauraa – sitä mitä popmusiikki oli nuorempana, JVG on nyt sitä. Hyviä taustoja, helposti mukana räpättävää hyvinkin tarttuvilla kertosäkeillä. Levyllä on hyviä hittiralleja useampikin ja knoppina on tosissaan huomattavissa, että mukana on paljon JVG:lle uudempaa elektronisempaa taustaa.

Silti tässä musiikissa on jotakin voimaannuttavaa. Omansalainen boosti pohjautuen siihen ajatukseen, että elämän tulisi olla huolettomampaa ja on muutakin tekemistä kuin murehtia. Mietin, että eikö musiikin perustehtävänä olekin herättää jotain tunteita ja ajatuksia. Ja vaikka musiikki ei olisikaan elämää suurempaa, mutta jos se onnistuu vaikuttamaan kuulijaansa, eikö se silloin ole onnistunut tehtävässään?

Alla vielä hyvä esimerkki siitä kuinka hyvällä mashupilla nostetaan biisin tasoja kymmenkertaiseksi alkuperäiseen nähden.

Kanye West on yksi niistä artisteista, joka on kulkenut musiikkisoittimeni mukana vähintäänkin vuodesta 2005 saakka. Ollaan siis kuljettu miltei kymmenvuotinen taival. Ja juuri tämän vuoksi onkin surullista katsoa mitä artisti nykyään tekee. Kun kuitenkin ajatellaan julkaistujen levyjen kokoelmaa, johon kuuluu sellaisia timantteja kuin The College Dropout, Late Registration ja jopa vielä Graduation. Sekä ihan-ookoo -perässähiihtäjinä 808’s & Heartbreak ja vielä jokseenkin myös My Beautiful Dark Twisted Fantasy. Uusimman Yeezus -levyn kanssa ollaan menty jo aika hyvin metsään. Kyseisen levyn biiseistä oikeastaan Blood On The Leaves on ollut ainoita toistolla olleita biisejä ja se on melko paljon artistilta, jota olen kuunnellut yli 30% enemmän (yli 2500 kuuntelukertaa) kuin sitä seuraavaa artistia (joka on muuten Jay-Z).

Onkin sikäli surullista, että koko Kanyen touhu on alkanut olemaan vain maanisen julkkiksen sekoilua. Johtuisiko sitten siitä, että kaikki se tarvittava on jo saavutettu ja nyt on status, jolla voi vaan flipata. Vähän liian herkkänä kaikelle, jopa huumorille. Hyvänä esimerkkinä Twitter-flipautus Jimmy Kimmelille, josta herää vain tunteiden puolella sääli. Ei ole mielestäni pelattavissa huumorikortilla, vaikka toki kuvaan varmasti kuuluu tämänkaltaiset reaktioiden herättämiset. Bound 2:n video mielestäni sinetöi aika hyvin koko kuvan, mitä Kim Kardashian edes tekee allaolevassa videossa?

Ja tähän tietenkin ansaittu vastine Seth Rogenilta ja James Francolta:

Vielä, kun tulisi Hey Maman kaltaisia biisejä. Koska ennen oli kaikki vähän paremmin, jopa Kanye.

Horisin muutama päivä sitten syksystä ja kerroin kuusi keinoa kuinka se selätetään. Siitä saadaankin oikea aasinsilta yhteen listan kohdista, eli musiikkiin. Musiikki toimii todella tärkeänä osana omaa elämää ja uskallan sanoa, että kuuntelen sitä paljon. Hauskana knoppina tätä kirjoitusta varten tarkistin oman Last.fm -tilini, jonne olen kartuttanut omaa kuunteluhistoriaani vuodesta 2005 asti ja pikaisella laskulla pääsin siihen tulemaan, että olen kuunnellut keskimääräisesti n. 41 kappaletta päivässä ja vuositasolla yli 15 200 kappaletta. Jos palvelu ei ole tuttu kannattaa se ottaa käyttöön, sillä seurannan saa suoraan Spotifyn asetuksista lyötyä päälle ja palvelusta irtoaa ihan hauskaa dataa siitä, mitä tuleekaan kuunneltua.

Anni (Mattila) on ollut seurannassa jo jokusen hetken. Innostuin aikoinaan Soundcloudista hänet löytäessäni ja ymmärtäessäni, että Anni oli osana myöskin Medium -kokonaisuutta, jolta tuli muutama vuosi sitten yhdessä Pyhimyksen kanssa todella timanttinen levy. Olenkin mielenkiinnolla seurannut tätä etenemistä askel-askeleelta ja Annin Twitter on sirkuttanut eteeni, että Mesenaatti -palvelussa ollut joukkorahoitusprojekti tuotti kiitettävän hyvin EP2:n julkaisun.

Perjantaina julkaistu video biisille Sneakers elävöittää kivasti jo yli vuoden julkaistuna ollutta kappaletta. Biisi on todella letkeä ja on soinut useitakin kertoja allekirjoittaneen soittimissa sekä mitä muuta voikaan odottaa, jos nainen laulaa sneakereista?