Onko suomalainen koulu rikki?
Mietinnässä mikä suomalaisen koululaitoksen rooli on ja jos olisin päässyt opiskelemaan nykypäivässä, olisiko koulut tullut käytyä loppuun?
Mietinnässä mikä suomalaisen koululaitoksen rooli on ja jos olisin päässyt opiskelemaan nykypäivässä, olisiko koulut tullut käytyä loppuun?
Pohdinnassa ysärilapsen maailmankuva ja miten se on rakentunut. Aiheena siis internet, verkkopelaaminen ja yleiset sukupolvikokemukset.
Tämä on ehkäpä elämäni ensimmäinen syksy, kun tuntuu etten ole päässyt kiinni arkirutiineihin vieläkään. Aloitin kuitenkin työt heinäkuun viimeisellä viikolla, joten sopisi olettaa, että näin syyskuun puolessa välissä sitä olisi jo rutinoitunut arkiseen tekemiseen ihan kunnolla. Vaan ei. Onneksi tälläiset ongelmat ovat niitä posiitivisia ongelmia.
Hallitus teki omat ratkaisunsa, jotka koskettivat palkansaajia.
En ole erityisen paljon henkilökohtaisesti arvostanut Reebokia brändinä, johtuen pitkälti merkin vahvasti nojaamisesta urheiluun. Kuitenkin satunnaisilla vivahteilla Reebokilta on tullut hyvääkin ja näistä erityisesti halusin nostaa hattua yhteistyölle Maison Kitsunén kanssa.
Kun katsotaan vuotta 2015 ei kansainvälisesti räpissä ole tullut kovinkaan montaa tulokasta joiden suosio olisi ollut räjähdysmäistä.
Matkustaminen on sitä parasta, vaikka lentokentät onkin jossain määrin ahdistavia. Matkustamisessa on kuitenkin se hetkeen tarttumisen fiilis ja tunnelma.
Musiikkilajien osalta olen pitkään diggaillut R&B:stä, joten aikoinaan on tullut kuunneltua rapakon tapaa tullutta ärränbeetä erityisen paljon. Suomessa R&B on ollut aina jotenkin vähän noloa. Johtuu osaltaan myös siitä, että täällä peräpohjolassa genre ei ole ollut kovin vahva tai vakaa.
Olen pitänyt Spotifystä pitkään. Myös käyttäjänä. Onhan se mullistavaa kun ajattelee miten Spotify on mahdollistanut kympillä kuukaudessa musiikista nauttimisen ilman fyysisiä tuotteita. Kaikki, genrestä riippumatta on heti ulottuvissa ja se jos mikä on hienoa.
Mitä tapahtuu tulevaisuudessa niille kaupungeille jotka sijaitsevat kaukana isosta infrasta ja kokevat jatkuvaa muuttotappiota? Kuhmo on yksi näistä kaupungeista. Kuhmossa asuu tällä hetkellä alle 9000 asukasta, joista 62% on yli 45-vuotiaita. Puhumattakaan, että kaupungin työttömyysprosentti on 20%.