Itsenäisyyspäivän kunniaksi oltiin sovittu E:n ja parin frendin kanssa, että otetaan suunta kohti Tukholmaa, sillä olisiko ollut mitään ikävämpää kuin katsoa Linnan juhlista Tampere-versiota? Todellisuudessa tarkoitus oli lähteä vähän tuulettumaan ja ajankohta oli kalentereissa oikeastaan ainoa vapaa ennen joulua. Hypättiinkin siis perjantaina alkuillasta Silja Symphonyn kyytiin.

Olen toistuvasti todennut ruotsinlaivan olevan suomalaisten Las Vegas, jonne mennään sillä samalla mentaliteetilla, että ”mitä laivalla tapahtuu se laivalle jää”. Koko kansan syvien rivien läpileikkaus ja alkoholin katku on niin vahva, että nämä on väenvängälläkin sellaisia reissuja joissa voi käydä vain maksimissaan kerran vuodessa, nimimerkillä edelleenkin baaritiskillä olleiden kanssatilaajien liiallinen läheisyys ahdistaa. Alunalkaen tarkoitus oli ottaa rennosti ja lähteä visitoimaan hyvällä innolla Tukholmassa, mutta tarinat jotka alkavat alustuksella, ehkä yhdet vain saa aina oman roolinsa. Voitaneen korjata, että tarkoitus oli ja lopputulema oli suhteellisen hyvällä innolla.

Aloitettiin paikalliset seikkailut löytämällä itsemme Café Bel Mondo nimiseen kahvilaan, jossa oli hyvän sisustuksen lisäksi erittäin mukava tunnelma. Ei voi olla antamatta pisteitä myös siitä, että meidän aamiselle ostamat ruoat oli todella maukkaita. Kahvila oli lisäksi kahdessa kerroksessa, jonka myötä ylätasanteella sai mukavan rauhallisen sopen, jossa pystyttiin mutustamaan aamiainen nelistään. Uskallan suositella Ruotsin matkaajille!

Päivä kului muuten hyvin pitkälti seikkaillessa eri kauppoja sekä kaupunkia ympäriinsä. Mitään sen suurempia päämääriä ei suunnitelmissakaan ollut, joten paljolti tuli vain käveltyä ympäri Tukholman liikkeitä. Suurimpina asioina mieleen painui miellyttävän talvinen tunnelma, joskin kylmä tuuli ja pikkupakkasen yhdistelmä oli satunnaisesti aika lamauttavakin. Sen lisäksi vaikutti, että ruotsalaisillakin oli kovin joulukiireet päällä ja tämän johdosta kauppakeskuksissa oli monessa kohtaa todella paljon porukkaa, josta valtaosa tuntui käyttäytyvän huonosti ja vähät välittäen käytöstavoistaan. Ei annettu sen kuitenkaan latistaa vaan pidettiin hyvää (joulu)henkeä yllä.

Yleisesti ottaen raskas, mutta mukava reissu. Sikäli takki tyhjä Tukholman osalta taas hetkeksi, että muutaman kuukauden lepotauko visiitistä lahden toiselle puolen on oikein kaivattu. Reissusta ei sikäli jäänyt käteen muuta kuin hieman pahoinvoiva olo ja mukavia muistoja, joista tärkeimpänä kuitenkin se, että oli hauskaa!

Tykkään matkustaa (aika yllätys kaikille varmaan). Koen kuitenkin matkustamisen olevan yksi parhaista asioista joilla pääsee eletyssä elämässä ns. ”toiseen ulottuvuuteen”. Maailma on aina erilainen toisten ihmisten arjessa ja erityisesti paikalliskulttuurien vaikutus ihmisiin antaa turistille aina kourallisen kokemuksia. Olen lapsesta pitäen saanut onnellisesti matkustaa jokusen kerran, vaikka maailmaa on edelleen ronskisti näkemättä. Tällä hetkellä jalkani ovat kuitenkin käyneet 13 eri kohteessa, joista parhaiten mieleen on painuneet Singapore, Kuuba ja Berliini. Vaikka lentokoneella matkustaminen, erityisesti isojen aikaerojen maihin on suhteellisen raskasta, niin paikallepääsy yleensä korvaa aiemmat rasitteet.

Edellisvuonna tähän aikaan oli kova matkakuume päällä, sillä matkavaraukset lie päiväytyneet juuri samoille ajankohdille. Matkakohteena oli helmikuussa Singapore toistamiseen meikäläiselle ja E:lle ensimmäistä kertaa. Nyt ei sikäli voi hehkuttaa, sillä mitään valohoitoa ei jouluvaloja enempää ole tarjolla tälle talvelle. Keväällä varmaankin tulossa pikainen viikonloppupyrähdys johonkin Euroopan kohteeseen, muttei mitään sen ihmeempiä.

Isoimpina ongelmina muutaman viime reissun aikana on ollut matkalaukku, sillä niitä nyt edeltävälläkin kerralla tuli lainaltua vähän sieltä-sun-täältä, jotta saatiin kahden viikon reissuun tarvittavat tavarat mahtumaan matkaan, tai siis, kahden viikon aikana ostetut tavarat tuotua takaisin Suomeen. Nämä laukut, kun on vähän niitä asioita mistä ei tavallaan haluaisi maksaa rahaa, kun niitä kuitenkin tarvitaan vain korkeintaan muutaman kerran vuodessa. Se onkin lie osasyy sille, että lentokentillä tulee katseltua hyvin mustasukkaisesti muita matkustajia, joilla on niin hienot nelipyöräiset trollit jotka ei myöskään paina yhtään mitään, eli heillähän ei tämän myötä tietenkään painorajoituksetkaan tule koskaan vastaan (nimimerkillä parhaimmillaan ilmakuivattua kinkkua siirrelty käsimatkatavaroihin).

Lopputulemana olen tullut siihen tulokseen, että merkkivalikoimaan kuuluu kaikki kaksi vaihtoehtoa: Samsonite tai Rimowa. Edeltävistä siis jompikumpi tulee päätymään joskus tulevaisuudessa kellarivarastoon niitä tulevaisuuden matkoja ajatellen. Kirjoituksen idea pulpahti päähäni sen myötä, kun bongasin, että Moncler oli valmistanut yhteistyössä Rimowan kanssa hienon matkalaukkukokonaisuuden, johon sisältyy Monclerin myötä suhteellisen kattava tarjonta myös sisäpuolelle.

Kuvat: The Moncler Group

Joskin, kutinani on, että tämä yli 1 300 euroa maksava kokonaisuus ei välttämättä tule allekirjoittaneella tapahtumaan, vaan ostettava matkalaukku on lähempänä jompaa kumpaa seuraavista:

Rimowa Salsa Deluxe

Kuva: Rimowa

Samsonite Cubelite Spinner

Sitä päivää sitten vaan odotellessa.

Koska myönnän laiskuuteni, vloggasin. Hyvää maanantaita!

PS. Arvostan muuten todella paljon näitä YouTuben kaikkia kolmea thumb-kuvavaihtoehtoa, jotka on kaikki about yhtä hanurista

Vähän tekisi mieli kyllä pistää joku kampanja syysmasennusta vastaan. Tää kaamoksen aika on karmeeta pahimmillaan. Heräsin tänään siihen, että sade hakkasi ikkunaan niin lujaa, mereltä, vaakasuorassa tuulessa ja samalla toki koirat kuorsasi siihen sävyyn, että herätyskellon käyttö oli turhaa. Olen kovasti miettinyt millä tätä syksyn hengenahdistusta aiheuttavaa pimeyttä vastaan kykenee taistelemaan, muuten kuin vain toivomalla nopeaa lumentuloa. Lopputulema kiteytyy näin äkkiseltään seuraavaan listaan:

• Kuuntele hyvää musiikkia, tällä viikolla sitä on ollut: Iisa, Gasellit, Anni, David Dallas ja Gregory Porter. Hajontaa, huomaatko?
• Tukeudu ja turvaudu eskapismiin. Tällä viikolla se on ollut televisio och Salatut Elämät, Sarasvuo, Hjallis ja ELCrew.
• Polta niitä pirun kynttilöitä, valo tekee hyvää.
• Varustaudu talvikauteen, tai aloita se, TERÄSTÄMÄTTÖMÄLLÄ glögillä. Piparit on plussaa, tukeuduin kuitenkin eilen vain korvikkeisiin eli Jaffa-kekseihin.
• Leivo pullaa. Tein tämän oikeasti.
• Toivo lunta.

Tsemppiä teille, tahkotaan tämä syksy yhdessä läpi ja muistakaa, että enää vain 44 yötä jouluun!

PS. Tässä todiste siitä pullasta:

Vaikka tämä video tuuttaakin kaikkialta ulos, niin tätä ei voi olla jakamatta. Mieti ensiksi mitä teit tänään, mitä koit tänään ja ennen kaikkea mistä valitit tänään – sen jälkeen katso tämä. Tee kuten muutkin ja mene itseesi, minäkin menin.

Pidempi dokumentti löytyy täältä.

Hieman yli kuukauden päivät ollaan saatu asuttaa uutta kotia ja nyt myös virallisesti ensimmäinen yö nukuttu jo jossain muuallakin kuin Jätkäsaaressa. Fiilis on ollut kämpästä kyllä älyttömän hyvä. Vaikka neliöt Vallilaan nähden ei kasvaneet kuin sen 7 neliötä, niin pohjaratkaisun merkityksen huomaa kyllä vahvasti arjessa. Sen lisäksi myöskin pintamateriaalien ja koko taloyhtiön uutuuteen ”yllättyy” toistuvasti. Onhan se kieltämättä mukava imuroida, kun näkee oikeasti mistä pöly ja koirankarvat katoaa.

E on ollut kiitettävän aktiivinen sisustamaan kotia ja löytämään huonekaluja Tori.fistä ja Huuto.netistä ja pitkälti sen vuoksi meidän koti alkaakin olemaan jo mallillaan. Viime viikolla käytiin hakemassa käytännössä viimeiset suurimmat huonekalut ja muutamaa muuta pienempää tavaraa. Tämän viikon operaatioihin sisältyy tee-se-itse-miehenä toimimista ja eri asioiden seinään kiinnittämistä.

Muutot on toki aina raskaita, mutta tällä kertaa täytyy kyllä nostaa hattua E:n tekemisen meiningille, jonka myötä isoimmat ongelmakohdat on ollut lähinnä allekirjoittaneen kädettömyys omien kaiuttimien kanssa (ongelma tosin selvisi entisen kollegan avulla, onneksi). Vedän koosteen tästä koko kämpästä ja sisustuksesta heti, kun saadaan viimeiset asiat seinälle. Meillä on onneksi tuparipäivät lyöty jo lukkoon, joka on ehdoton takaraja kodin valmiina olemiselle.

Pika-analyysina Jätkäsaaresta itsessään: koko alue on vielä aivan kesken, Verkkokauppa.comin varjoissa on ihan mukava olla, mutta kyllä sitä odottaa sitä, että lähimmät talot valmistuu ja oikoreitit lähimpään kauppaan avautuu kunnolla. Säätilat on täällä pahimmillaan ihan täyttä horroria, mutta taas päivänvalossa ja hyvällä säällä ihanteelliset. Kuljen omat työmatkani kävellen, joten sen puolesta kelillä on hieman merkitystä (ainakin aamukahdeksalta). Ensi kesää erityisesti odotellessa, sillä meri ja aurinko on yhdistelmänä timanttinen. Ysin linja kulkee kuitenkin todella nätisti, joskin osuessaan sopivasti laivanlähtöaikaan se on täyttä Viharatikkaa koko raitiovaunu. Jos siis lasketaan plussia ja miinuksia niin aika vähiin miinusten kanssa jäädään ja uskonkin, että koko Jätkäsaari tästä vain paranee vielä.

Tykkään urbaaneista asioista, katu- ja kaupunkikulttuurista paljon. Usein on tullut harmiteltua sitä, että eletään näinkin pienessä maassa kuin Suomi, jossa todella väkevän vahva katukulttuuri uupuu, lähinnä siis se, että pienestä ei tule koskaan niin suurta. Ison maailman malliin, tykkään seurata erityisen paljon Highsnobietyä sekä Hypebeastia, jotka kiteyttää vahvasti myös minäkuvaani.

Yhtenä poimintana näistä törmäsin Nychos -nimiseen (graffitti)taiteilijaan, joka on kotoisin Itävallasta. Ja jumaleissön, mies tekee hienoa jälkeä, jota voi nähdä Twistedsifterissä ja Nychosin omilla kotisivuilla.

Alla vielä Hypebeastin haastattelu:

Arvostan, fiilistelen ja diggaan.

Meillä on kotona tosissaan kaksi ruttua, Dina ja Ludde, jotka tunnetaan myös kansankielisesti koirina. Rotu on ranskanbulldoggi, joskin johtuen hieman epämääräisestä ostolähteestä, meidän familjeen ensimmäinen rakkimus (Ludde) saattaa sisältää geeniperimässään palasen staffordshiren bullterrierieä, tuttavallisemmin staffia. Se miksi kutina tästä on tälläinen johtuu siitä, että meidän vanhan herran ruumiinrakenne on hyvin samankaltainen kuin staffeilla. Sen lisäksi Ludde painaa tällä hetkellä yli 20 kiloa ja onkin sen myötä nyt 3 kilon laihdutuskuurilla, joka tietenkin silminnähden häntä harmittaa.

Toisena yksilönä ja myös virallisena ranskanbulldoggi-edustajanamme toimii pieni ballerinamme Dina, joka taas vastavuoroisesti painaa tasan 10 kiloa ja on suhteellisen taskukokoinen neiti. Dina on muilta osin ollut hieman surullinen yksilö, sillä koko 4-vuotinen elinkaari ollaan jouduttu taistelemaan iho-oireiden kanssa. Ensimmäinen taisto on aloitettu sikaripunkkien kanssa, joita siis löytyy jokaiselta koiralta luontaisesti elimistöstään, mutta saattavat pentuaikana aktivoitua niin, että koiran turkki alkaa lähtemään ja mahdollista kutinaa esintyy. Tämän pentuaikaisen sikaripunkin esiintyminen on kuulemma melko tyypillistä. Toinen vaihtoehto on, että se aktivoituu ns. perittynä, jolloin emolla on sikaripunkki ”aktiivisena” koko elämänsä ajan.

Kuva: Timo Soasepp

Sikäli hankalia juttuja, kun vaativat lähes jokaisella käyntikerralla raapenäytteet, jotta tiedetään, että onko sikaripunkkia enää ihossa. Ja yhdestä vaivasta kun pääsee eroon, niin eiköhän sitä meilläkin sitten jatkettu muilla. Dinalla on allergisoiva iho, johon ollaan syötetty hyporuokaa (ei viljaa ym), otettu sisäilman allergiatestit, koitettu kaikkia mahdollisia rasvoja sekä aktiivipesuja. Oireet eivät silti ota laantuakseen kuin jatkuvalla kortisoni-lääkityksellä, joka usein joudutaan lopettamaan kun jokin paikka tulehtuu toistuvasti kutinan aiheuttamana raapimisen myötä.

Rumbahan menee jotakuinkin näin: antibiootit + kortisoni -> kortisoni -> hetki rauhaa -> iho alkaa oireilemaan -> kutisee, koira raapii -> tulehtuu, jolloin kortisonit menevät pois > lääkärireissu -> antibiootit + kortisoni. Tätä on nyt harjoiteltu neljä vuotta, eikä lievitystä lie aivan heti tulossa. Olenkin surullisesti todennut, että Dina on todennäköisesti yksi niistä koirista, jotka syövät koko elämänsä lääkkeitä, vähensi se sitten sen elinaikaa tai ei. Meille tärkeintä on kuitenkin, että koiran arkipäivä säilyisi mahdollisimman normaalina ja rauhallisena.

Kuva: Timo Soasepp

Muutoin koirien olemassaolemisessa ei ole mitään huonoa. Välillä sadesäillä toki kiroilen ulosmenemistä, mutta se on mitätön ongelma siihen nähden miten paljon iloa ja seuraa nämä bullat antaa. Erityisesti liikkumisnäkökulma on ollut itselle yksi posiitivista vahvistajista, sillä ilman lenkkeilyjä koirien kanssa oma liikuntamääräni jäisi huomattavasti vähäisemmäksi.

Vallila jäi taakse. 4,5 vuotta meidän elämästä nitoutui Sturenkadulle, josta viihdyttiin noin 3 vuotta hyvin antoisasti. Tykkäsin Vallilasta kyllä, joskin siihen ajankohtaan, kun muutettiin sinne, oltiin etsitty aiemmilta kotiseuduilta Etu- ja Taka-töölöstä kämppää jo lähes vuosi. Käytiin E:n kanssa useassa näytössä katsomassa kämppiä ja oltiin valmiita ottamaan useampikin niistä, mutta jostain syystä ne vain aina onnistui kariutumaan ihan niillä loppumetreillä.

Olinkin tässä vaiheessa erittäin iloinen, kun edellisen kämpän vuokraemäntä tarjosi paikkaa sähköpostilla, vaikkei se meidän hakualueeseen kuulunutkaan. Epäonnistuneiden näyttöjen johdosta Vallilan kämpästä innoissamme päätettiin se ottaa. Vallilan kämpässä oli mukava tunnelma, vanhat puulattiat, korkeat katot, suuret ikkunalaudat, remontoitu vessa ja keittiö, eli kokonaisuudessaan niin paljon positiivista että sen vuoksi siinä varmasti näin pitkään viihdyttiinkin.

Keskusteltiin Vallilassa asuessa oikeastaan koko viimeinen vuosi E:n kanssa melko vakavasti siitä, että lähdetäänkö investoimaan omistusasuntoon vai jatketaanko vielä vuokralla, johon minä (omistusasumisen kannattajana) totesin useamman kerran ettei vuokra-asuntoon vaihtamisessa ole mitään järkeä.

Jokunen hetki eteenpäin, käänsin sitten kuitenkin takkini, osaksi sen vuoksi, että väärän maalin johdosta kämpän katosta tippui ihan kunnon kokoinen lohkare pois ja muutenkin samat seinät alkoivat hiljaa ahdistamaan. En kuitenkaan periaatteellisesti vähän jääränä voinut olla ehdottamatta uuteen asuntoon muuttamista sillä ehdolla, että uuden asunnon on oltava lähempänä Helsingin keskustaa kuin nykyinen ja näin me sitten loppujen lopuksi löydettiin itsemme Jätkäsaareen.

Muutto on aina vähän hanurista

Meidän Vallilan muuttohan koostui katastrofin aineksista, joihin sisältyi muuttopäivän ajankohta (vappuaatto), muuttoavun vähyys (minä, E ja E:n äiti) sekä avainten saaminen kello 19:30. Onneksi tuohon aikaan meidän parisuhteessa ei ollut kertynyt läheskään yhtä paljon tavaraa kuin mitä nykyään on. Muistelen, että patja kutsui tässä muutossa n. klo 02:30 yöllä, joten hetki sitä tuli muutettua.

Ludde Vallilaan muuton jälkeisissä tunnelmissa

Haluttiinkin varautua nykyiseen muuttoon astetta paremmin ja sainkin lyötyä kalenteriin kiinni lisäkseni kolme frendiä ja pakun. Koska mikäänhän ei muutoissa mene niin kuin Strömsössä, niin loppujen lopuksi yksi ystävistäni (juuri se pakettiauton omistaja) tuli kipeäksi eikä päässyt muuttamaan. Suomalaisena miehenä sitä kipua pideltiin toki sen verran visusti pienenä, että sain tietää tästä vasta muuttopäivän aamuna, joka aiheutti sitten sen, että allekirjoittanut lähti aamutuimaan hakemaan pakua alle Keravalta jotta saatiin muutto alkamaan. Säädöksihän se alku meni, mutta onnistuneesti saatiin koko homma paketoitua jo ennen 23:00 kyseisen päivän iltana. Onneksi on olemassa ystäviä, jotka jeesaa.